Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Multian työ- ja päivätoiminta

Työ- ja päivätoimintaa järjestetään kehitysvammaisten erityishuoltolain tai vammaispalvelulain perusteella. Toiminta koostuu mielekkäästä tekemisestä kehitysvammaisen henkilön itsenäisen toiminnan tukemiseksi.

Työ- ja päivätoiminta on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät pysty osallistumaan sosiaalihuoltolain mukaiseen työtoimintaan. Asiakkaalle annettava tuki voi olla vuorovaikutukseen, elämänhallintaan tai työtoimintaan liittyvää. Työ- ja päivätoiminnan tarkoituksena on rytmittää arkea ja ylläpitää toimintakykyä. Toiminnan lähtökohtana ovat aikuisen tai nuoren kehitysvammaisen yksilölliset tiedot, taidot ja kokemukset.

Kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa järjestetään maanantaista torstaihin eli neljänä päivänä viikossa. Osallistumisen määrästä sovitaan yksilöllisesti. Päivän aikana on mahdollisuus ateriaan. Ateriasta peritään maksu Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksun mukaan.

Omavalvontasuunnitelma löytyy täältä Omavalvontaohjelma ja omavalvontasuunnitelmat | Keski-Suomen hyvinvointialue (hyvaks.fi)

Yhteystiedot

Ohjaaja: p. 040 301 6255

Keskustie 31, 42600 Multia