Sivustollamme käytetään evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivusto tallentaa päätelaitteellesi. Sivuillamme on käytössä muutamia välttämättömiä evästeitä, joiden avulla sivusto toimii asianmukaisesti. Nämä evästeet ovat aina aktiivisia.
Lisäksi käytämme valinnaisia evästeitä, joiden avulla voimme kerätä tietoa esimerkiksi tietyn sivun vierailukerroista. Voit hylätä tai hyväksyä nämä evästeet evästevalintaruudusta, jonka löydät sivuston vasemmasta alanurkasta.
Evästeet koskevat seuraavia palveluita:
Askem
Askem-reaktionappien avulla keräämme kävijäpalautetta, jonka avulla voimme kehittää verkkosivujamme. Askem ei seuraa sivukävijöitä eikä voi tunnistaa heitä.
Matomo-kävijätilastointi
Keräämme hyvaks.fi-sivuilta tietoja käynneistä hyvinvointialueen käyttämään Matomo-analytiikkaan. Käytämme tietoja asiointipalveluidemme kehittämiseen. Sivustojen käytöstä keräämme yleisiä tilastotietoja, muun muassa
- ladatut sivut
- sivuston kävijämäärät
- ajankohta
- verkkoselain ja käyttöjärjestelmä.
Matomo ei kerää henkilötietoja eikä voi tunnistaa kävijöitä. Käyttäjiä ei esimerkiksi voi tunnistaa IP-osoitteen tai sijainnin perusteella.