Hyppää pääsisältöön

Blogikirjoitus

Satelliittikoulutuksella suuhygienistiksi – yksi monista ratkaisuista sotealojen työvoimapulaan

5.6.2023

Keski-Suomen alueella on useiden vuosien ajan kärsitty suuhygienistipulasta, sillä suuhygienistejä on koulutettu viime vuosina vain Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Helsingissä. Vuonna 2020 käynnistettiin Savonia-ammattikorkeakoulun ja Keski-Suomen kuntatyönantajien välillä yhteistyönä Keski-Suomen satelliittikoulutus, jossa koulutetaan suuhygienistejä satelliittikoulutuksena työn ohella. Satelliittikoulutuksessa opetus tapahtuu videovälitteisesti ja opiskelijat voivat osallistua opetukseen samaan aikaan eri paikkakunnilla. Opiskelu etenee Savonian opetussuunnitelman ja -menetelmien mukaisesti.

Savonian suuhygienistien satelliittikoulutus on mahdollistanut joustavasti uuden ammatin oppimisen nykyisen työnantajan palveluksessa. Suuhygienistin satelliittikoulutuksessa on ollut hyötyä aiemmasta hammashoitajan työkokemuksesta ja osaamisesta.

Päiväaikaan opiskelu eri paikkakunnalla ei ole aina ollut mahdollista talous- tai perhetilanteen vuoksi, vaikka kiinnostusta uuden ammatin oppimiseen olisikin löytynyt. Ensi syksynä Savonia polkaisee käyntiin järjestyksessään neljännen suuhygienistien satelliittikoulutuksen, tällä kertaa yhdessä Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa. Tämäkin osoittaa, että tarvetta suuhygienistikoulutukselle on valtakunnallisesti.  

Satelliittikoulutus koettu hyvin antoisaksi

Savonian suuhygienistikoulutuksen yliopettaja Kaarina Sirviö ja tutkinto-ohjelmavastaava Tiina Holopainen ovat saaneet satelliittiopiskelijoilta erinomaista palautetta liittyen nimenomaan työelämän ja opiskelun yhteensovittamiseen.

– Palaute on ollu erinomaista. Opiskelijat ovat kokenet, että kun opiskelu ja työssäoppiminen kulkevat rinnakkain, motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun on vahva, Kaarina ja Tiina kertovat. 

Ensimmäiset suuhygienistit valmistuvat satelliittikoulutuksesta kuluvan kevään aikana ja monella onkin tiedossa jo vakituinen työ uudessa ammatissa Keski-Suomen hyvinvointialueella. 

Pihtiputaalaiset Eeva Hyvönen ja Tanja Mehtonen ovat mukana ensimmäisten valmistujien joukossa. Aiemmalta ammatiltaan molemmat ovat toimineet vuosia hammashoitajina työparityössä yhdessä hammaslääkärin kanssa sekä itsenäistä potilastyötä tekevän hammashoitajan työtehtävissä Pihtiputaan hammashoitolassa. Suuhygienistiopinnot ovat tuoneet heille mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamista palkkatyötä tehden. Harjoittelut on ollut mahdollista suorittaa omalla työpaikalla ja muut opinnot on toteutettu pääosin etänä joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin luentotallenteiden ansiosta.

– Arvostan koulutuksessa kovasti sitä, että se tarjoaa mahdollisuuden opiskella omalla asuinpaikkakunnalla ja kasvukeskuksien ulkopuolella, Eeva painottaa.  

Lähipäiviä on ollut lukukausittain yksittäisistä päivistä muutaman viikon käytännön harjoitteluihin. Lähipäivinä opiskelijat ovat päässeet tapaamaan toisia opiskelijoita ja opettajia kasvotusten. Tukea opiskelijat ovat saaneet toisistaan whatsapp-ryhmästä sekä ryhmätöistä.   

– Opinnot ovat todellakin lisänneet tietotaitoa, erityisesti kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Olen nauttinut opetuksesta. Vilpittömästi voin sanoa, että kaikki on ollut positiivista ja voin myös kehua opettajia heidän työpanoksestaan, Tanja kehuu.  

Koulutuksista hyötyä koko hyvinvointialueelle

Satelliittikoulutuksen opiskelijat esittivät opinnäytetyönsä toukokuun loppupuolella Äänekoskella. Tilaisuuteen osallistui suuhygienistiopiskelijoiden ja ammattikorkeakoulu Savonian opettajien lisäksi monipuolisesti suun terveydenhuollon esimiehiä. Opinnäytetöiden antia hyödynnetään hyvinvointialueen suun terveydenhuollon kehittämisessä strategian mukaisesti.

Keski-Suomen hyvinvointialueen strategisena tavoitteena on hyvinvoiva, osaava ja osallistuva henkilöstö. On tärkeää, että hyvinvointialue mahdollistaa nykyisten työntekijöiden ammatillisen osaamisen laajentamisen ja syventämisen kaikille ammattiryhmille vaikkapa uuden ammatin opiskelun muodossa esimerkiksi juuri satelliittikoulutuksena. Työhyvinvoinnin ja työhön sitoutumisen lisääntymisen ohella ammatillisen osaamisen laajentamisella voidaan saavuttaa kustannusvaikuttavampia palveluita.  

Terveisin,

Saana Kaisanlahti
Suun terveydenhuollon osastonhoitaja, Viitasaari ja Pihtipudas
Keski-Suomen suuhygienistien satelliittikoulutuksen ohjausryhmän jäsen