Hyppää pääsisältöön
Isä ja poika uimahallissa.

Blogikirjoitus

Puhuminen kannattelee myös vakavan sairauden keskellä 

25.5.2022

Ei vakavaa, kuolemaan johtavaa sairautta kukaan halua. Ei varsinkaan silloin, kun perheessä on lapsia tai nuoria tai talonrakennus kesken, töissä kiirettä ja vanhat vanhemmat hoidettavana, tai perheessä on muutenkin hankalaa. 

Elämä voi olla kohtuutonta ja epäreilua. Sen lieventämiseksi on tukea ja taakan kantajia olemassa. Erityisesti lapsella on oikeus tukeen. Opetamme lapsemme uimaan ja käyttämään suojatietä, jotta he osaisivat toimia vedessä ja liikenteessä. Me aikuiset voimme opettaa heitä myös elämään surun ja luopumisten kanssa, jotka vääjäämättä tulevat kaikkien kohdalle ennemmin tai myöhemmin. Kaikkein epäreiluinta on jättää lapsi selviämään yksin isojen kysymysten kanssa. Kuoletko sinä? Kuka minua hoitaa? Mitä minulle tapahtuu? Kuolenko minäkin? Onko tämä minun syytäni? 

Lasta ei suojaa puhumattomuus, vaan puhuminen. Lapset lukevat aikuisista taitavasti huolet, pelot ja surun. Huijattu kaikki on hyvin  -turvallisuus vie pahimmillaan luottamuksen aikuisiin ja sanoihin. Ikätasoisesti tilanteeseen mukaan otettu lapsi saa aikaa ja aikuisten turvaa tilanteen käsittelemiseen. Silloin lapsella jää mielessään tilaa myös ilolle, leikille ja läheisyydelle. On parempi vahvistaa koko perheen hyvinvointia aikaisessa vaiheessa eikä odotella, että joku alkaa oirehtia. 

Perheterapeutista tukea 

Omasta tai läheisen vakavasta sairaudesta tai kuolemasta ei ole helppoa puhua. Joskus ulkopuolisen mukanaolo voi auttaa keskustelun alkuun. Tukea saa hoitohenkilöstöltä, monenlaisista paikallista palveluista sekä potilasjärjestöjen ammattilaisilta ja vapaahehtoisilta tukihenkilöiltä. Keski-Suomen hyvinvointialueella potilaan, läheisen tai koko perheen käytettävissä on vuoden alusta ollut myös maksuttomat perheterapeutin palvelut.

Perheterapeutti tukee, kun sairaus tai elämäntilanne mietityttää, asioista on vaikea puhua omien läheisten kesken tai on huoli lapsesta, puolisosta tai läheisestä. Tapaamiset voivat olla hoitopaikassa tai kotona, mikä varsinkin perhetapaamisissa on usein mukavinta. Perheterapeutin tavoittaa hoitohenkilöstön kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä perhepsykoterapeutti Pirjo Salmiseen puhelimitse 040 487 0524. 

Pirjo Salminen
perhepsykoterapeutti, palliatiivinen hoito
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma