Hyppää pääsisältöön
Osastonhoitaja sairaalan näkymätön salapoliisi

Blogikirjoitus

Osastonsihteeri -sairaalan näkymätön salapoliisi

26.6.2024

Osastonsihteerin työnkuva on monelle vieras ja näkymätön. Sihteeri -nimike herättää ehkä monelle mielikuvan kahvinkeittäjästä korkokengissä. Mutta mitä osastonsihteerin työ oikeasti on?

Todellisuudessa osastonsihteeri hoitaa lukemattomia tehtäviä niin asiakaspalvelun kuin hallinnollisten tehtävien parissa. Osastonsihteereitä työskentelee laajasti muun muassa terveyskeskuksissa, poliklinikoilla, aulapalveluissa ja päivystyksessä. Keski-Suomen Hyvinvointialueella osastonsihteereitä on satoja erilaisissa työtehtävissä.

Ammattilaisen pelisilmälle käyttöä

Seuraavat lauseet ovat fraaseja, joita kuulemme usein: ”Joku sihteeri hoitaa” tai ”Joku sihteeri tietää”.  On siis selvää, etteivät kaikki kanssamme työskentelevät ammattiryhmät, emmekä me osastonsihteerit itsekään aina tiedä toistemme työnkuviemme sisältöä. Osastonsihteeri joutuu tämän tietämättömyyden vuoksi ”salapoliisina” selvittämään paljon sellaisiakin asioita, jotka eivät varsinaisesti kuulu työnkuvaan tai oman osaamisen piiriin.

Työssäni Sairaala Novan päivystyksessä edellytetään hyvää stressinsietokykyä, kielitaitoa, kykyä tehdä montaa asiaa yhtä aikaa sekä hyvää ammattilaisen pelisilmää. Väitän, että samat taidot löytyvät lähes jokaiselta hyvinvointialueemme osastonsihteeriltä. Siitä huolimatta työnkuvamme ovat täysin erilaisia. Esimerkiksi yhteispäivystys, terveysaseman kiirevastaanotto ja naistentautien päivystys ovat kaikki erillisiä toimipisteitä ja jokaisella toimipisteellä on omat toimintatapansa. On siis lähes mahdotonta hypätä toisen osastonsihteerin saappaisiin – minä kun olen ammattilainen vain omassa työnkuvassani.

Arvostusta osastonsihteerien työnkuvalle

Salapoliisitapauksissa korostuu työyhteisön tiimipelaaminen. Selvitystyötä ei onneksi tarvitse tehdä yksin, vaan käytössä on ammattitaitoinen tiimi. Puheluja ja viestejä asioiden tiimoilta saattaa joutua tekemään monia ennen kuin päämäärään asiassa päästään, mutta aina päästään! Salapoliisina toimimisessa tietenkin oppii uusia asioita ja pääsee näitä jakamaan työyhteisöön, joten vastaavan tapauksen tullessa uudestaan on tieto jo selvitettynä, onnistumisen tunne ja arvostus tässä on merkittävää.

Kaikista tärkeintä on tuoda esille ammattimme moninaisuutta. Nostakaamme siis yhdessä osastonsihteerin näkymätöntä ”salapoliisityötä" näkyväksi ja arvostetuksi niin työyhteisömme keskuudessa, kuin myös työnhakijoille ja tietenkin asiakkaillemme! Tylsäksi osastonsihteerin työtä ei kuitenkaan voi moittia!

 

Ilona Hagman
osastonsihteeri päivystyspoliklinikalta