Mistä on ihmisen kokoiset potilaskoordinaattorit tehty?

Potilaskoordinaattorin työssä tärkeintä on potilas. Yhdessä hänen kanssaan selvitetään, mitä hän haluaa ja mikä häntä auttaisi. Ihmiselle tulisi antaa oikeus ja mahdollisuus itse määritellä itsensä, identiteettinsä, kulttuurinsa ja avuntarpeensa sekä se, mitä on hyvä elämä. Sitten voimme auttaa häntä löytämään itselleen sopivat keinot, joilla parantaa omaa elämänlaatuaan. Tärkeintä ja usein myös vaikeinta tässä työssä on se, että potilaan hyvää elämää tulee tukea, vaikka hänen käsityksensä hyvästä elämästä ei olisikaan samanlainen kuin ammattilaisen käsitys.

Potilaskoordinaattoreiden tarina Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä alkoi vuonna 2020, kun Vuodeosastopotilaiden palveluohjauksen malli maakunnassa -projekti laajeni keskussairaalaan. Merja Ahosen johdolla minä, Hanna Hintikka ja Taru Torri aloimme luoda palveluneuvonnan toimintamallia erikoissairaanhoitoon. Myöhemmin osoittautui, että tulimme luoneeksi itsellemme samalla unelma-ammatin. Alkutaipaleella tahtia hidasti hiukan Covid-19, mutta projektin päättyessä vuoden 2020 lopussa toiminta kuitenkin sai jatkua ja kehittyi seuraavien kahden vuoden aikana uuden sairaalan seinien sisällä nykyiseen muotoonsa.

Pitkä matka unelma-ammattiin

Oikeastaan tiesin jo yläasteikäisenä SPR:n ensiapukurssilla, että menen ambulanssiin töihin. Lukion jälkeen vietin välivuoden Oslossa au-pairina ja kevään 2002 yhteishaussa hain ja pääsin Turkuun opiskelemaan ensihoitajaksi. Ensihoitajakoulutuksella oli ammattikorkeakouluissa tuolloin vasta 4 vuoden historia ja Turussakin me olimme vasta 3. vuosikurssi. Valmistuin Ensihoitaja/Sairaanhoitaja AMK tutkinnosta keväällä 2006. Sitten olikin aika miettiä, mitä uudella ammatillaan tekisi, sillä maailmahan oli nyt auki!

Seitsemän vuotta myöhemmin rantauduin matkalta mukaan tarttuneen puolisoni kanssa Jyväskylään ja oma tupa löytyi pian Uuraisilta. Keskussairaalan päivystys- ja infektio-osastolta puolestaan sain tulevien vuosien aikana kovin rakkaaksi muodostuneen työpaikan. Valmistumisen ja aloilleen asettumisen välissä olin haalinut kokemusta melkein hengästyttävällä tahdilla terveyskeskuspäivystyksestä Turusta, ensihoidosta Kuusamosta, lasten teho-osastolta, yhteispäivystyksestä ja tarkkailuosastolta Oulusta sekä palveluasumisesta Pohjois-Norjan Finnsnesistä.

Päivystys- ja infektio-osastolla työskentelin lopulta lähes 10 vuotta ja hyvinvointialueelle siirryttäessä kustannuspaikkani vaihtui tilannekeskukseen. Kymmeneen vuoteen mahtuu yllättävän paljon elämää, sekä työssä että siviilissä. Muutaman vuoden välein sain työssäni lisää vastuuta tai uuden vastuualueen ja ehdin toimia sekä elvytys- että opiskelijavastaavanakin, ennen kuin vuoden 2020 alusta siirryin palveluneuvonnan projektiin ja matka kohti potilaskoordinaattorin työnkuvaa alkoi. Uudet vastuualueet antoivat aina mahdollisuuden syventää jotakin tiettyä näkökulmaa ja pitivät yllä mielenkiintoa työhön, vaikka työyksikkö pysyikin samana koko ajan. Välillä olin myös kaksi kertaa äitiyslomalla ja niinpä myös siviilissä avautui uusia vastuualueita ja näkökulmia elämään.

Jokainen mutka oli tärkeä ja tarpeellinen

Opiskelin vuoden 2021 aikana Turun yliopistossa palveluohjauksen täydennyskoulutuksessa ja sain useammankin mahdollisuuden peilata matkaani vasta-alkajasta ammattilaiseksi. Oli häkellyttävää huomata, miten oma ammatillisuus ja asenteet olivat kehittyneet näiden lähes 20 vuoden kuluessa. Jokainen mutka ja etappi matkan varrella on opettanut jotain.

Tärkein oppini ensihoidosta oli ihmisen kohtaaminen ja luottamuksellisen hoitosuhteen syntyminen. Ensihoitaja joutuu hyvin nopeasti menemään hyvin lähelle potilastaan ja se onnistuu parhaiten silloin, kun ensimmäisestä katseesta ja kosketuksesta voitetaan potilaan luottamus. Sillä, mitä sanoo, ei itseasiassa ole niin paljon merkitystä, kuin sillä, miten sen sanoo.

Lasten teholla opin, että minunkin jaksamisellani on rajansa. Ensimmäistä raskauttaan vasta suunnittelevalle vastuu toisen ihmisen kalleimmasta aarteesta oli siihen kohtaan liikaa ja puolen vuoden painajaisten jälkeen oli helpotus vaihtaa takaisin aikuisten potilaiden pariin päivystysalueelle.

Päivystyksessä työskentely opetti etenkin kaaoksen hallintaa ja olennaiseen keskittymistä. Palveluasumisen yksikkö opetti ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Päivystysosaston kymmenen vuotta opettikin sitten sen kaiken muun, mistä tämä potilaskoordinaattori on tehty .❤

Terveisin,

Anniina Ylä-Mononen-Härmä, potilaskoordinaattori