Hyppää pääsisältöön

Blogikirjoitus

Mielenterveys- ja päihdepalvelut sinne missä sinäkin

14.2.2022

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tavoitteena on vahvistaa matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Olen koko kehitysmatkan pohtinut sitä, miten aidosti voisimme jatkossa tarjota mahdollisimman matalan kynnyksen palveluita Keski-Suomen asukkaille. Miten saisimme jopa ne matalat kynnykset pois, millä toimenpiteillä pystyisimme tarjoamaan kynnyksettömiä palveluita?

Mielenterveys kuuluu kaikille ammattilaisille - tämä on ollut pääajatuksemme koko kehittämismatkan aikana. Mutta tarvitaan tietysti myös syvempää osaamista mielen hyvinvointiin liittyen, ja matalan kynnyksen toimintoja meillä jo onkin. Mutta en ole voinut olla pohtimatta sitä, kuinka moni jättää ottamatta yhteyttä mielenterveys- ja päihdepalveluun siitä syystä, että on suuri kynnys soittaa ja sanoittaa asiaa? Kuinka moni pelkää leimautuvansa psyykkisesti sairaaksi? Siinä vaiheessa, kun hakeudutaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin, onko joidenkin kohdalla asian, vaivan tai oireen kanssa jo hetki oltu ja odoteltu? On todella tärkeää, että mielen hyvinvoinnin haasteisiin pystyttäisiin tarttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Mielen hyvinvoinnin Pop-up

Entä jos meillä olisi ajanvaraukseton walk in- mielenterveys- ja päihdevastaanotto lähellä ihmisten arkea, tai juuri siellä, missä ihmiset liikkuvat?  Entä jos ammattilaiset liikkuisivat ihmisten parissa vaikkapa järjestöjen kanssa vieden viestiä siitä, että mielen hyvinvoinnista on tärkeää huolehtia yhtä lailla kuin fyysisestä hyvinvoinnista? Jos mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisia liikkuisi siellä, missä ihmisetkin: kirjastoissa, kauppakeskuksissa, huoltoasemilla, kuntosalien auloissa, oppilaitoksissa… Jos toisimme vahvasti sitä viestiä, että asiakas voi tulla keskustelemaan mielen päällä olevasta asiasta ja että voimme yhdessä etsiä voimavaroja arkeen. Että mikään asia ei ole niin pieni, ettei siitä voi tulla puhumaan. Joskus yksikin käyntikerta voi riittää.

Jo nyt meillä on niin sanottu digitaalinen walk-in-asiointi,
OmaKS.fi-palvelu, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus, jossa voit esimerkiksi keskustella mielen hyvinvointiin liittyvissä asioissa ammattilaisen kanssa (ei vaadi tunnistautumista). Tunnistautuneena palvelu toimii Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaille. Palvelun on tarkoitus laajentua koko Keski-Suomen hyvinvointialueelle.

Uusi palvelumuoto kokeilussa

Pääsemme nyt kokeilemaan uudenlaista toimintaa osana Tulevaisuuden sote-keskus- ohjelmaa. Olemme rekrytoineet neljä mielenterveys- ja päihdetyön sairaanhoitajia, jotka lähtevät rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kehittämään uudenlaista palvelumuotoa Keski-Suomen asukkaille. Pilottimme tavoitteena on kynnyksetön, helposti saavutettava varhaisen vaiheen tuki ja ennaltaehkäisevä toiminta mielenterveyteen ja riippuvuuksiin liittyen. Odotan itse jo todella suurella innolla kokemuksia tästä uudenlaisesta toiminnasta, ja toivon että pystymme tällä tavalla tulemaan lähemmäksi asukkaita.

Hyvää ystävänpäivää – pidetään huolta toisistamme! Muistetaan myös, ettei mikään asia ei ole niin pieni, ettei siitä voisi puhua. 

Emilia Nygren

projektipäällikkö, Mielenterveys- ja päihdepalveluketju, Moniammatillinen toimintamalli
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma