Läheisten tuki on ikääntyneelle korvaamattoman tärkeää

Kuulen usein, että suomalaisesta kulttuurista on kadonnut toisista huolehtiminen. Eletään omassa kuplassa, samankaltaisten seurassa, ja vain oma menestyminen ja hyvinvointi on nykyihmiselle tärkeää.

Aloitin työn sosiaalityöntekijänä ikääntyneiden palveluissa elokuun lopussa 2023. Jo tähän mennessä olen tavannut lähes jokaisen asiakkaan lisäksi asiakkaiden tyttäriä ja poikia, veljiä, siskoja, muita sukulaisia, kummilapsia sekä pitkäaikaisia, tärkeitä ystäviä.

Omainen on omainen myös vastamäessä

On ollut koskettavaa nähdä, miten sinnikkäästi perheenjäsenet jatkavat auttamista ikääntyneen tuen tarpeen lisääntyessä. Läheisimmät omaiset pysyvät lähellä, vaikka asiakkaan luonne olisi muistisairauden vuoksi muuttunut hyvinkin vaikeaksi. Läheiset auttavat myös silloin, kun asiakas lankeaa alkoholiin, lääkeriippuvuuteen, pahoinpitelevään kumppaniinsa tai muuhun hyväksikäyttösuhteeseen yhä uudelleen ja uudelleen. He puhuvat asiakkaalle suoralla, rakastavalla ja jopa karulla kielellä, niin kuin vain läheinen voi. He auttavat asiakasta näkemään oman parhaansa silloinkin, kun asiakas torppaa kaikki avunantoyritykset ja saattaa jopa käyttäytyä ilkeästi auttajiaan kohtaan.

Välillä omaisen avunanto saattaa kääntyä uhrautumisen puolelle ja tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella. Silloin sosiaalityöntekijän, asiakasohjaajan tai kotihoidon hoitajan tehtäväksi tulee muistuttaa siitä, ettei omaisen tarvitse tehdä kaikkea. Apua voi saada erilaisista tukitoimista ja edunvalvonnasta.

Läheisyyden kääntöpuoli – läheisriippuvuus, kaltoinkohtelu, läheisväkivalta – näkyy onneksi harvemmin asiakkaiden tilanteissa. Läheisissä on hyvin monenlaisia ihmisiä. Joskus läheinen ei enää hahmota, mikä on asiakkaan etu ja mikä on läheisen oma etu. Varsinaista rikosta ei tapahdu, jos oikeustoimikelpoisena pidetty ikääntynyt vapaaehtoisesti on samoilla linjoilla läheisensä kanssa. Asiakas on silti saattanut joutua manipuloinnin kohteeksi, eikä hänkään hahmota eroa oman ja läheisen eduissa. Silloin sosiaalityöntekijä keskustelee läheisen ja asiakkaan kanssa tilanteesta tai tekee yhteistyötä kotihoidon, aikuissosiaalityön ja muiden palveluiden tuottajien kanssa. Tarvittaessa tehdään rikosilmoitus.

Myös etäisemmän ja kaukaisemman apu tulee perille

Olemme tavanneet asiakaskäynneillä myös lukuisia naapureita, entisiä työnantajia ja muita elämän varrella asiakkaan tutuiksi tulleita henkilöitä. Heillä, vähän etäisemmilläkin ihmisillä, on yleensä sydän kohdallaan. He ymmärtävät, että vierailu ystävän luona on kullanarvoista tukea yksin elävälle. Samalla ikääntynyttä voi auttaa esimerkiksi kastelemalla viherkasveja, viemällä asiointikäynnille kaupungille, käymällä hänen kanssaan läpi postista tulleita kirjeitä – tai ihan vain olemalla ja juttelemalla.

Omainen toisella puolella Suomea voi pysyä tarpeellisena tukena ikääntyneelle, vaikka puhelimitse. ”Hyvä äiti”, kommentoi asiakkaan aikuinen lapsi Etelä-Suomesta, kun äiti päätyi ottamaan käyttöön turvarannekkeen. Äitiä huvitti.

Kulttuuriin kuuluva vastuu ei ole kadonnut

Mielestäni suomalainen yhteiskunta ei ole läpisirpaloitunut. Emme ole täysin muuttuneet yksilöllisiksi onnenonkijoiksi, vaikkemme enää eläkään yhtenäiskulttuurissa. Kannamme kulttuuriperimässämme yllättävän suurta velvollisuuden ja kunniallisuuden tuntoa.

Kunniallisuuteemme ja inhimillisyyteemme kuuluu, että huolehdimme lapsistamme, koska he eivät ole lapsia kauan. Samoin huolehdimme ikääntyneistä sukulaisistamme, koska he saattavat elää enää vain lyhyen ajan, ja heissä on historiamme.

Keskitettyyn asiakasohjaukseen ikääntyneiden sosiaalityöhön päätyy vain jäävuoren huippu kaikista yli 65-vuotiaista Keski-Suomen hyvinvointialueen asukkaista. On laskettu, että yli 65-vuotiaista 86 prosenttia selviytyy ilman kotihoitoa tai palveluasumista ja niihin liittyviä sosiaalipalveluita. Läheisten huolenpito iäkkäistä näkyy hyvin selvästi paljon tukea tarvitsevien vanhusten tilanteissa.

Minkähän verran mahtavat läheiset olla mukana niiden ikääntyneiden arjessa, jotka kuuluvat tuohon 86 prosenttiin? 

Arja Liinamaa, sosiaalityöntekijä