Hyppää pääsisältöön
Sairaala Nova.

Blogikirjoitus

Korkeatasoista erikoissairaanhoitoa Sairaala Novassa jo 2 vuotta

19.1.2023

Meille tärkeimmätkin läheistemme merkkipäivät saattavat joskus unohtua. Niin olisi myös Sairaala Novan 2-vuotissyntymäpäivä unohtunut minulta, ellei hyvämuistinen palvelujohtajakollegani olisi siitä edellisenä iltana muistuttanut. Ehkäpä tämä unohdus on merkki kotiutumisesta uuteen ympäristöön, joka tuntuu jo kovin tutulta ja turvalliselta. 

Vanhassa Keski-Suomen keskussairaalassa erikoissairaanhoito oli sisäilmaltaan hyvin ongelmallisten ja jatkuvia remontteja vaativien tilojen varassa. Valtaosa tiloista oli tullut elinkaarensa päähän.

Suomen mittakaavassa suuri suunnittelu- ja rakennusurakka huipentui, kun muutto uuteen sairaalaan koitti 18.-19.1.2021. Erikoissairaanhoidon lisäksi Sairaala Novaan muuttivat myös Jyväskylän kaupungin terveysasemat Kuokkalasta ja Jyväskylän keskustasta.

Vaikka muutosta onkin jo kaksi vuotta, muistan nuo hektiset ja jännittävät muuttopäivät elävästi. Ajankohta oli hyvin poikkeuksellinen. Olimme kärvistelleet korona seuranamme jo lähes vuoden ajan. Mutta toivoa oli vihdoin näköpiirissä: koronarokotteet olivat vihdoin saatavilla Keski-Suomessakin. Rokotteita tosin oli vielä niin vähän, että pelkäsimme jopa muuton lykkäytyvän, mikäli vanha sairaalamme olisi ollut täynnä vakavasti sairastuneita koronapotilaita. Tämä pelko ei onneksi muuttunut todeksi. Huolellisen suunnittelun ja simulaatioiden ansiosta muutto Suomen uusimpaan sairaalaan sujui erinomaisesti vain kahdessa päivässä.

Nyt Hyvinvointialueella erikoissairaanhoitoa tarjoaa yksi Suomen hienoimmista sairaaloista. Hienoksi kehuminen ei ole pelkkää omakehua, vaan Novalle on myönnetty jopa kansainvälistä tunnustusta European Healthcare Design Award -arkkitehtuuripalkinnon muodossa.

Muutto Novaan oli toisille kuitenkin jopa järkytys. Tutut tilat ja toimintatavat vaihtuivat uusiin. Ennen kaikkea asiantuntijavyöhyke ei vastannut luvattua tai tarvetta eikä omia toimistoja ollut kenelläkään. Isot avoimet työtilat olivat meluisat eikä työrauhaa tahtonut olla. Tilojen korjaaminen tarpeita vaativaksi oli iso ja kallis urakka, joka ei vieläkään ole täysin valmis. Nykyään parannetut tilat ovat kuitenkin olennaisesti paremmat ja vastaavat hyvin toiminnan tarpeita.

Kuluneet kaksi vuotta Novassa olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja. Vuosi 2021 meni uusiin tiloihin ja toimintatapoihin totutellessa. Suunniteltu Aster-potilastietojärjestelmä ajautui ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin eikä toiminnanohjausjärjestelmäkään toteutunut ennakkoon toivotulla tavalla. Novan toisena vuonna 2022 Ukrainan sota teki turvallisuuden tunteeseemme ison loven. Työtaisteluiden ja palvelujärjestelmän kriisiytyminen laittoivat sairaala Novankin polvilleen ja hoitojonot paisuivat ennennäkemättömän mittaisiksi.

Vihdoin viime syksynä koen toimintaympäristömme vihdoin ohittaneen poikkeukselliset olot. Olemmekin iloksemme saaneet todeta sairaala Novan hoitoprosessien vahvuudet: tehokkuuden, turvallisuuden, vaikuttavuuden, oikea-aikaisuuden, potilaskeskeisyyden ja yhdenvertaisuuden. Pitkiksi kasvaneet hoitojonomme lyhenevät nopealla tahdilla. Läheskään kaikkea tekemäämme ei olisi ollut mahdollista toteuttaa vanhassa sairaalassa.

Hienot pinnat ja laitteet eivät kuitenkaan ole yhtään mitään ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä, josta olen ylpeä. Kaikkien vaikeuksienkin keskellä potilaamme ovat saaneet erinomaista kohtelua ja potilastyytyväisyys on jatkuvasti korkealla tasolla.

Me novalaiset olemme tehneet laajaa moniammatillista yhteistyötä Keski-Suomen ja muiden alueiden sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastusalan, korkeakoulujen, kolmannen sektorin ja muiden toimijoiden kanssa. 1.1.2023 lähtien meille on tarjoutunut aivan uusia mahdollisuuksia kehittää vaikuttavia palveluita entistä laajemmalla yhteistyöllä, erottamattomana osana Keski-Suomen hyvinvointialuetta.

Sairaala Nova ei ollut halpa. Se on kuitenkin joka euron arvoinen. Voimme olla aidosti onnellisia modernista ja hyvin toimivasta sairaalastamme.

Onnea Sairaala Nova 2 vuotta!

19.1.2023

  • Juha Paloneva
  • Vastuualuejohtaja, sairaalapalvelut