Hoitajan arki: Ihminen keskiössä

Olin lapsesta asti haaveillut hoitajan työstä ja hoitoala oli minulle selkeä valinta. Minua on aina kiinnostanut sairaudet, ihmiset, heidän tarinansa ja auttaminen. Valmistuin 1995 Keski-Suomen terveydenhuolto-oppilaitoksesta perushoitajaksi. Koulutus oli monipuolinen, opettajat työlleen sitoutuneita ja harjoittelujaksot opettavaisia.

Image

Hoitoalalla ihminen on keskiössä. Sairaana ja hauraana, haavoittuvaisena ja heikkona. Minun tehtäväni on hoitaa, auttaa, tukea, lohduttaa, kannustaa, kuunnella ja myötäelää. On oltava ”isot korvat”, jotta voi kuulla sen pienimmänkin pyynnön, ja vahvat ”tuntosarvet”, jotta aistii hauraimmankin hetken ja hädän. On tärkeää kertoa potilaalle, mitä teet ja miksi teet. Tämä luo hänelle turvallisuuden tunteen. Joskus pelkkä kosketuskin riittää. Kun on aidosti läsnä, sanat väistyvät.

Työssäni tarvitsen sitkeyttä, kärsivällisyyttä, joustavuutta, suvaitsevaisuutta, hyvää ja sujuvaa vuorovaikutustaitoa sekä paljon sydämen lämpöä ja viisautta. Oma elämänkokemus ja pitkä työurani tukevat tekemistäni. Hoitajan työssä saa näkyä oma persoona. Persoonallisuus toimii työvälineenä ja antaa värisävyt hoitotyöhön. Erilaisuus on rikkaus.

Lämpöä, ymmärrystä ja inhimillistä hoitoa

Työni on henkisesti ja fyysisesti raskasta, mutta palkitsee minut aina uudestaan ja uudestaan. Kun antaa itsestään, saa monin kerroin takaisin. Koen oloni etuoikeutetuksi, kun saan olla kuolevan vierellä hänen täältä lähtiessään tai näkemässä potilaan uudet askeleet kuntoutuksen edetessä. Parantuneen haavan, omaisten sovun kuolinvuoteella, puhtaan potilaan suihkun jälkeen ja tyytyväiset kasvot vuoteessa.

Näitä ja monia muita hetkiä, joita työssäni kohtaan, ei mitata mittareilla. Ne hetket ovat arvokasta kohtaamista haurauden portilla, jossa sairas ihminen toivoo saavansa osakseen lämpöä, ymmärrystä ja inhimillistä hoitoa.

Jokainen työvuoro opettaa uutta

Olen työskennellyt hoitoalalla pitkään ja koen, että en ole vieläkään tässä työssä valmis. Jokainen vuoro, jonka työssäni teen, opettaa minulle jotain uutta. Se juuri tekeekin työstäni mielenkiintoisen ja haastaa minut aina yhä uudestaan. Työni perusterveydenhuollossa on vaiherikasta, opettavaista ja merkityksellistä. Opin edelleen paljon erilaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Välillä kohtaan työssäni nopeasti vaihtuvia tilanteita, joihin on osattava reagoida hyvin herkästi ja nopeasti.

Saattohoidosta on tullut minulle jo urani alkuvaiheesta lähtien hyvin läheinen osa-alue ja koen työssäni sen sydämen asiaksi. Niissä hetkissä korostuu elämän ainutkertaisuus ja elämän rajallisuus. Jokainen elämä ja kuolema on aina yksilöllinen.

Saavun huoneeseen. Otan kiinni kuolevan potilaan kädestä. Kevätauringon valo tekee kauniin kuvion peiton päälle. Hetken kuluttua hengitys hiljenee, muuttuu pinnalliseksi. Lopulta lakkaa kokonaan. Hän on vapaa lähtemään.

Riikka Kivivuori-Arho, perushoitaja, Laukaan sairaalan vuodeosasto