Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Dynamo, Äänekoski

Päivätoiminnalla tarkoitetaan sosiaalista kuntoutusta, joka tähtää kuntoutujan toimintakyvyn säilyttämiseen, ylläpitoon ja edistämiseen. Päivätoiminta on aina suunnitelmallista palvelua. Päivätoiminta on asiakkaan toimintakyvyn säilyttämiseen, ylläpitämiseen ja sen edistämiseen tähtäävää toimintaa. Se voi olla mm. liikuntaa, keskustelua, retkeilyä, luovaa toimintaa sekä sosiaalisten taitojen vahvistamista. 

Päivätoiminta on säännöllistä (1-5 kertaa viikossa), jatkuvaa ja tavoitteellista. Toimintaa ohjaa aina ohjaaja. Päivätoiminnan arviointia tehdään säännöllisesti. Päivätoiminta järjestetään muualla kuin asiakkaan asunnossa.

Asiakkaalle on nimetty työntekijä, joka vastaa hoito- ja kuntoutussuunnitelman mukaisen kuntoutuksen toteutuksesta. Kuntoutuksen tavoitteena on auttaa asiakasta toimimaan normaalielämässä mahdollisimman itsenäisesti sekä luoda yhteys asuinalueen paikallisiin palveluihin. Henkilöstö on mukana verkostotyössä ja tavoitteiden suunnittelussa.

Dynamoon voi sopia tutustumiskäynnin. Palvelutarpeen arviointi ja suunnitelma tehdään mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakasohjaajan kanssa yhdessä.

Dynamon toiminta-ajatus

Dynamon tavoitteena on tukea mielenterveysasiakkaiden kuntoutumista ylläpitämällä ja edistämällä heidän edellytyksiään elää ja toimia normaalissa arjessa. Toiminnoilla tuetaan asiakkaan psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä. Asiakkaat osallistuvat toimintaa omien voimavarojensa mukaan yksilöllisten toteuttamissuunnitelmien mukaan.

  • Dynaamisuus
  • Yhteisöllisyys
  • Normaalius
  • Asiakaslähtöisyys
  • Monipuolisuus
  • Osallisuus

Toiminnan sisältöä:

  • Arjen taitojen harjoittelu
  • Iloinen keittiö -ruokaryhmä
  • Liikunta: kuntosali, vesijumppa, lenkkeily yhteisyössä muiden toimijoiden kanssa
  • Käsityö & askartelu
  • Erilaiset keskusteluryhmät
  • ”Elämä haltuun”- nuortenryhmä
  • Retkiä ja ulkoilua

Avoimet ryhmät, eivät edellytä Dynamon asiakkuutta:

  1. Avoin keskustelu- ja kädentaidot-ryhmä
  2. Musiikkiryhmä
  3. Äijäryhmä

Ota yhteyttä

  • Palveluvastaava Marika Uusitalo, p. 0400 115 521
  • Ohjaajat:
  • Sari Laitinen, p.040 546 7870
  • Mirja Remonen, p. 040 514 1479

Yhteystiedot

Kalevankatu 7, 3. kerros