Hyppää pääsisältöön
Pengersilta järvimaisemassa.

Ennakoitavat muutostilanteet | Päihteettömyys ja mielen hyvinvointi

Tämä sivu on osa päihteettömyyden ja mielen hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta.

Kehitykseen kuuluvat vaiheet, muutokset sekä ajoittaiset kriisit ovat usein ennakoitavissa, mutta saattavat silti yllättää. Ennakoitavat muutokset kriiseineen tarkoittavat elämään ja kehitykseen kuuluvia, luonnollisia tapahtumia sekä niistä mahdollisesti aiheutuvia kuormitustilanteita. Kaikille ihmisille nämä luonnolliset muutokset eivät aiheuta kriisiä, mutta toiset kokevat muutokset raskaammin ja tarvitsevat enemmän aikaa ja tukea muutoksista selviytymiseen. 

Kriisejä voivat aiheuttaa monenlaiset asiat, kuten esimerkiksi ihmissuhteisiin liittyvät asiat, kouluasteelta toiselle siirtyminen, työelämän muutokset kuten työelämän aloitus tai eläkkeelle jääminen. 

Ammattilainen voi ennaltaehkäistä asiakkaan kehityskriisien tuomaa tunnekuormaa nostamalla mahdolliset muutostilanteet keskusteluun jo ennaltaehkäisevästi. Tämä voi auttaa valmistautumaan saapuvaan muutostilanteeseen ja käsittelemään sitä jo ennen tulevaa muutosta elämässä. Muuttuva tilanne voi näin olla helpommin käsiteltävissä.

Lisätietoa:

Muutokset ihmissuhteissa

Elämä tuo mukanaan aina aika-ajoin myös ennakoitavia muutoksia ihmissuhteisiin.

Tällaisia voivat olla esim. itsenäistyminen, mahdollinen parisuhteen perustaminen, vanhemmaksi tulo ja vaikka pitkäaikaiset riidat. Muutokset voivat olla hyvinvointia vahvistavia tuoden iloa, mutta myös luoda haasteita arjen sujumiseen ja elämänhallintaan.

On tärkeää opetella hyväksymään itsensä arvokkaana ja riittävänä. On myös tärkeää pyrkiä näkemään asiat positiivisessa valossa myös haasteellisten muutosten keskellä. Siinä apuna voivat olla ystävät, vertaistuki tai tarvittaessa myös ammattilaiset. Jokainen muutos on mahdollisuus uuteen alkuun. 

Ammattilaisen kanssa voi keskustella luottamuksellisesti esimerkiksi elämänkulun muutosvaiheista. Muutosten aiheuttamat tunteet ovat oikeutettuja ja niitä läpikäymällä saattaa hankalaltakin tuntuvat muutokset olla paremmin hyväksyttävissä. 

Kasvu, kehitys ja ikä tuovat mukanaan väistämättömiä muutoksia yksilön elämään niin fyysisiin, psyykkisiin kuin sosiaalisiinkin kykyihin. Tällaisia voivat olla mm. iän tuoma fyysisen toimintakyvyn heikentyminen, mutta myös vaikkapa lapsen tai nuoren psyykkisen kehityksen eteneminen tai sosiaalisen elämänpiirin muutokset. 

Muutokset voivat olla psyykkistä tai fyysistä hyvinvointia vahvistavia, mutta myös ikääntyvälle toimintakykyä tai esimerkiksi ulkonäköä muuttavia muutoksia, jotka saattavat aiheuttaa jopa surua ja epätoivon tunteita.

On tärkeää opetella hyväksymään itsensä arvokkaana ja riittävänä myös haasteellisten muutosten keskellä. Siinä apuna voivat olla ystävät, vertaistuki tai tarvittaessa myös ammattilaiset. Jokainen muutos on mahdollisuus uuteen alkuun. Muutosten aiheuttamat tunteet ovat oikeutettuja ja niiden läpikäynnillä voivat pelkoakin aiheuttavat muutokset olla paremmin käsiteltävissä ja hyväksyttävissä.

Ammattilaisen kanssa voi keskustella luottamuksellisesti esimerkiksi kasvuun ja kehitykseen liittyvistä sekä iän tuomien muutosten aiheuttamista tunteista ja niiden vaikutuksista. 

Useat eri opiskelusiirtymät kuuluvat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä muutoksiin, joita kaikki kohtaavat elämänsä aikana. Jo esikoulusta alakouluun siirtyvä lapsi voi kokea suurta jännitystä tai pelkoa tulevasta muutoksesta. Samalla tavalla yläkoulusta jatko-opintoihin siirtyvällä voi olla hyvin monenlaisia tunteita: pelkoa yksinäisyydestä tai epäonnistumisesta opinnoissa, intoa tulevista asioista. 

Meillä jokaisella on omanlainen kokemus muutoksista ja tavastamme reagoida niihin. Tähän liittyvät vahvasti mm. itsetunto, kasvatus, temperamentti- ja persoonapiirteet sekä aiemmat kokemukset. Nämä vaikuttavat myös käyttäytymiseemme haasteellisissa elämänkohdissa.

On tärkeä opetella hyväksymään itsensä arvokkaana ja riittävänä myös haasteellisten muutosten keskellä. Siinä apuna voivat olla ystävät, vertaistuki tai tarvittaessa myös ammattilaiset. Muutoksen hetket nostattavat erilaisia tunteita, joista kaikki ovat sallittuja. Läpikäymällä muutoksista aiheutuvia tunteita voivat ne olla paremmin hyväksyttävissä. 

Ammattilaisen kanssa voi keskustella luottamuksellisesti esimerkiksi opiskelusiirtymien aiheuttamista tunteista ja niiden aiheuttamista vaikutuksista.

Työelämän muutostilanteet

Työelämän muutostilanteet, kuten työelämään siirtyminen, mahdolliset pätkätyöt, työsuhteen päättyminen tai eläköityminen ovat tilanteita, jotka aiheuttavat elämässä usein suuria muutoksia. Meillä jokaisella saattaa olla omanlainen kokemus työelämän muutoksista, ja kaikki kokevat ne eri tavalla. Omat kokemuksemme, arvomme ja yksilölliset piirteemme vaikuttavat käyttäytymiseemme erilaisissa elämänhaasteissa. 

Työn tai työttömyyden ei tulisi määrittää arvoamme ihmisenä. Olemme jokainen arvokkaita omina itsenämme. Tämä on erityisen tärkeää tiedostaa juuri muutostilanteessa. Muutokset voivat nostattaa monenlaisia tunteita ja ne kaikki ovat sallittuja. Eri tunteita läpikäymällä voivat hankalaltakin tuntuvat muutokset olla paremmin hyväksyttävissä. 

Ammattilaisen kanssa voi keskustella luottamuksellisesti esimerkiksi työelämän vaiheiden aiheuttamista tunteista ja vaikutuksista.