Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Polku kulkee aurinkoisen metsän läpi.

Tunnistaminen ja puheeksi ottaminen | Lasten mielenterveystyö

Tämä sivu on osa Lasten mielenterveystyön hoito- ja palveluketjua.

Lapsen tai nuoren oma, perheen tai verkoston huoli tilanteesta on aina otettava vakavasti. Ammattilainen voi tarttua huolta herättävään tilanteeseen ja käynnistää selvittelyn, jonka perusteella arvioidaan tuen ja hoidon tarve. Varhaiskasvatuksen ja koulun ammattilaiset ovat avainasemassa tunnistamaan lapsen voinnin tai käytöksen muutoksia. 

Lapsi tai nuori voi tarvita tukea, mikäli hänellä on oireita ja ongelmia tunne-elämässään, käyttäytymisessään, ajatusmaailmassaan ja sosiaalisissa suhteissaan.

Ne voivat tulla esiin arjesta suoriutumisen haasteina, jotka aiheuttavat hänelle ja/tai hänen ympäristölleen haittaa ja kuormitusta sekä vaikeuttavat ikätasoista kehitystä ja suoriutumista arjessa.

Kun kuka tahansa työntekijä huolestuu lapsen tai nuoren psykososiaalisesta hyvinvoinnista tai kehityksestä, tulee:

  • tuen tarve kartoittaa lisäselvityksin
  • ryhtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan tukitoimia

Suotuisa ja luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa huolen puheeksiottamisen, pysähtymisen huolen äärelle ja antaa mahdollisuuden sen sanoittamiselle niin asiakkaalle kuin ammattilaisellekin.