Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Sienikori metsässä

Sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut | Lasten mielenterveystyö

Tämä sivu on osa Lasten mielenterveystyön hoito- ja palveluketjua.

Jokaisella lapsella on oikeus suojeluun, huolenpitoon sekä turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. Lapsiperheiden sosiaalityö on suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä yhdessä perheen kanssa. Lapsiperheiden sosiaalityön piiriin tullaan palvelutarpeen arvioinnin kautta. Perheiden palveluntarve ja heille järjestettävät palvelut arvioidaan sosiaalihuoltolain perusteella.

Erityisen tuen tarpeessa oleville asiakkaille määritellään oma sosiaalityöntekijä, joka vastaa palvelujen järjestämisestä. Tarjoamamme tuki voi olla muodoltaan tilapäistä, jatkuvaa ja toistuvaa tai pysyvää ja pitkäaikaista.

Lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa tuetaan ja ohjataan perheitä tilanteissa, joissa omat voimavarat ovat osoittautumassa riittämättömiksi. Sosiaaliohjaaja arvioi perheen avuntarpeen sosiaalihuoltolain mukaisesti ja järjestää heille sen mukaiset palvelut.

Sosiaaliohjaus perustuu aina tavoitteelliseen ja yksilölliseen asiakassuunnitelmaan, joka tukee perheen hyvinvointia.

Lisätietoa: