Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Metsäinen koivumaisema.

Tunnistaminen ja puheeksiottaminen | Alaikäisten päihdetyö

Tämä sivu on osa alaikäisten päihdetyön hoito- ja palveluketjua.

Lapsen tai nuoren oma, perheen tai verkoston huoli tilanteesta on aina otettava vakavasti. Ammattilaisen tulee tarttua huolta herättävään tilanteeseen ja käynnistää selvittely, jonka perusteella arvioidaan tuen ja hoidon tarve. Koulu- ja opiskeluympäristön ammattilaiset ovat avainasemassa tunnistamaan nuoren voinnin tai käytöksen muutoksia. 

Lapsi tai nuori voi tarvita tukea, mikäli hänellä on oireita ja ongelmia päihteiden käytössä (alkoholi, nikotiini, huumeet tai lääkkeet), tunne-elämässään, käyttäytymisessään, ajatusmaailmassaan ja sosiaalisissa suhteissaan.

Nämä haasteet voivat tulla esiin arjesta suoriutumisessa. Haasteet aiheuttavat hänelle ja/tai hänen ympäristölleen haittaa ja kuormitusta sekä vaikeuttavat ikätasoista kehitystä ja suoriutumista arjessa.

Ensimmäiset päihdekokeilut ajoittuvat varhaisnuoruuteen ja käyttötottumukset vakiintuvat nuoruudessa. Varhaisen päihteiden käytön aloituksen ja nuoruuden päihdeongelmien lisäksi erityisesti hoitamaton ADHD ja käytöshäiriöt altistavat myöhemmille päihdehäiriöille. Näiden häiriöiden ehkäisy ja tehokas hoito voivat vähentää myöhemmän päihdehäiriön kehittymisen vaaraa. Päihdehäiriöiden kehittymisen ehkäisyyn on monia eri mahdollisuuksia. Varhaisella ja riittävällä puuttumisella nuorten päihdekäyttöön voidaan estää vaarassa olevien nuorten oireilun kehittyminen häiriöksi.

 

Kun kuka tahansa työntekijä huolestuu lapsen tai nuoren psykososiaalisesta hyvinvoinnista tai kehityksestä, tulee:

  • tuen tarve kartoittaa lisäselvityksin
  • ryhtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan tukitoimia

Suotuisa ja luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa huolen puheeksi ottamisen, pysähtymisen huolen äärelle ja antaa mahdollisuuden sen sanoittamiselle niin asiakkaalle kuin ammattilaisellekin.

Lisätietoa