Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Värikyniä telineessä.

Hyvä arki ja hyvinvointia tukevat valinnat | Alaikäisten päihdetyö

Tämä sivu on osa alaikäisten päihdetyön hoito- ja palveluketjua.

Riittävä uni ja lepo, mieluinen liikunta ja terveyttä edistävä ravinto osana arjen rutiineja tukevat koko perheen hyvinvointia ja jaksamista. Perheissä, joissa on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa, on myös usein paljon arkihaasteita. Tällöin hyvinvointia edistävien valintojen tekeminen saattaa jäädä taka-alalle tai tuntua vaikealle. Hyvään pyrkivät, yleiset uni-, ravitsemus- ja liikuntasuositukset voivat myös osaltaan lisätä vanhemmuuteen liittyviä suorituspaineita. Olennaista on löytää ja toteuttaa itselle tärkeitä, oman perheen hyvinvointia tukevia valintoja. Liikkeelle kannattaa lähteä huomaamalla jo toimivat asiat. Tämä auttaa suuntaamaan ajatusta myös niihin valintoihin, joihin kenties kaivataan hyvinvointia vahvistavaa muutosta. Kannattaa myös muistaa, että vanhemman oma jaksaminen on koko perheen hyvinvoinnin perusta, jota on tärkeä vaalia.  

Vinkiksi:  

Riittävän unen ja levon merkitystä ei voi korostaa liikaa. Mielenhyvinvoinnin haasteisiin liittyy usein myös univaikeuksia, jotka voivat ilmetä esim. nukahtamisen työläytenä, levottomana yöunena sekä heräilynä pitkin yötä. Usein lapsen tai nuoren nukkumisen vaikeudet heijastuvat koko perheen uneen ja siten perheen sisäiseen vuorovaikutukseen ja arjen voimavaroihin.  Muun muassa sosiaaliset kuormitustekijät voivat vaikuttaa siihen, että lapsi tai nuori voi tarvita palautuakseen enemmän lepoa ja unta kuin ikätoverinsa. Unen ja levon tarve on kuitenkin yksilöllinen. Tiettyä tuntimäärää paremmin riittävästä unesta kertoo se, että lapsi  tai nuori herää aamulla virkeänä ja hyväntuulisena, ja tarvittavien lepotaukojen avulla vireystila pysyy päivän mittaa sopivana.  

Vinkit riittävään uneen ja lepoon: 

  • Säännöllinen uni- ja valverytmi sekä toistuvat iltarutiinit ja -rituaalit (iltapala, hampaiden pesu, yhteinen hali- tai jutteluhetki, rauhoittava hieronta, iltasatu tai äänikirja) auttavat univaikeuksissa. 
  • Painopeitto- tai pehmolelu tuottaa syväaistituntemusta ja voi auttaa hermostoa rauhoittumaan.  
  • Ruutuaikaa ennen nukkumaanmenoa on hyvä rajoittaa, samoin kofeiinipitoisten juomien nauttimista.  
  • Makuuhuoneen viileämpi lämpötila myös edistää hyvää unta.  
  • Joskus lapsi tai nuori voi pantata huolia ja murheitaan iltaan. Yhteisen ajan varmistaminen aikaisempaan kohtaa päivään voi auttaa.  
  • Neuvokas perhe -sivuilta sekä Terveyskylän Lastentalosta löydät myös paljon vinkkejä riittävään lepoon ja uneen. 

Liikkumisella on lukuisia hyötyjä niin kehon kuin mielen hyvinvoinnille. Motorisiin taitoihin liittyvät vaikeudet, kuormitusherkkyys, sosiaalisten vuorovaikutuksen haasteet, motivaation puute ja jaksamisen haasteet saattavat kuitenkin vaikuttaa lapsen tai nuoren kykyyn tai halukkuuteen liikkua ja osallistua ohjattuihin liikunnallisiin harrastuksiin.

Koko perheen ja lapsen tai nuoren riittävästä liikunnasta huolehtiminen voi tuntua haastavalle, ja liikunta saattaa painottua perheen yhteiseen tekemiseen. Tärkeintä onkin löytää lapselle tai nuorelle ja omalle perheelle hyvä ja mieluisa tapa liikkua, oli se sitten rauhallisempaa tai vauhdikkaampaa, yksin, ohjatussa ryhmässä tai perheen kanssa toteutuvaa liikkumista. Liikkumisessa keskeistä on sen tuoma hyvä olo ja mieli ja onnistumisen kokemukset. 

Vinkit iloisempaan perheen liikuntaan: 

  • Muista, että kaikki liikkuminen on hyväksi. Liikkumista ei ole pelkästään ohjatut urheiluharrastukset, vaan siihen luetaan kaikki arkinen puuhastelu ja kehon liike.  
  • Ohjatut liikuntaharrastukset tai siirtymät niihin voivat olla lapselle tai nuorelle vaikeita. Liikkua voi myös kotona monin tavoin.  
  • Opetelkaa yhdessä nauttimaan omasta, liikettä tuottavasta kehosta. Oman kehon arvostaminen sellaisena kuin se on kannustaa huolehtimaan itsestä.   
  • Oman kunnan liikuntapalveluista kannattaa selvittää lapsille, nuorille ja heidän perheilleen suunnatun liikunnan mahdollisuudet. Myös paikalliset järjestöt ja urheiluseurat järjestävät lapsille ja nuorille suunnattua liikuntaa. 
  • Vinkkejä perheliikuntaan tarjoaa mm. Liikkuva perhe -sivusto.  
  • Neuvokas perhe -sivuilta sekä Terveyskylän Lastentalosta löydät myös paljon vinkkejä liikunnan ilon ja sopivan liikuntamuodon löytämiseksi. 

Ruokailu on tärkeä osa arjen rutiineja. Syömisen pulmat voivat vaikuttaa koko perheen ruokailuihin ja olla iso kuormitustekijä koko perheelle. Terveydenhuollon ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä tällöin matalalla kynnyksellä. Myönteisen vuorovaikutuksen ja miellyttävän ilmapiirin rakentaminen ruokailuhetkiin on syömisen pulmia ratkottaessa tärkeää. Tavoitteena on vahvistaa koko perheen ruokailoa, nuoren tasapainoisen ruoka- ja kehosuhteen rakentumista sekä varmistaa riittävä, monipuolinen ruokavalio.  

Ruokailuun liittyviä haasteita: 

  • Valikoivuus, rajoittunut ruokavalio ja ruokailua rajoittavat rituaalit.
  • Vaikeus tunnistaa kehon viestejä, kuten nälän tai kylläisyyden tunnetta.
  • Vaikeus asettua aloilleen ruokailemaan tai syödä yhdessä muiden kanssa.
  • Lääkehoito voi lisätä tai heikentää ruokahalua ja vaikeuttaa painonhallintaa (sekä ali- että ylipaino).

Vinkit sujuvampaan ruokailuun:  

  • Pyri luomaan ruokailutilanteesta aistiympäristöltään ja tunnelmaltaan rento ja miellyttävä.  
  • Huomaa onnistumiset ja anna myönteistä palautetta.
  • Kannusta tutustumaan ruokiin kaikkien aistien avulla ilman maistamisen pakkoa. Kehu ruokailuun osallistumisesta, älä syödyn ruoan määrästä. 
  • Ota nuori mukaan ruokailun suunnitteluun ja toteutukseen.  
  • Pyrkikää syömään yhdessä samaa ruokaa mahdollisimman usein. 
  • Suhtaudu joustavasti ruokaan ja syömiseen. Vältä ruokien jaottelua ”terveellisiin” ja ”epäterveellisiin”. Myös ”herkut” kuuluvat täysipainoiseen ruokavalioon.  
  • Muista, että jokaisen keho on arvokas ja oikeanlainen sellaisenaan.  

Lue lisää: