Hyppää pääsisältöön

Petteri Kontro hyvinvointialueen tilapalvelujen vetäjäksi

19.12.2022

Kontrolla on kokemusta monipuolisista ja haastavista asiantuntija- ja esimiestehtävistä. Tilapalvelujohtaja vastaa hyvinvointialueen käytössä olevien kiinteistöjen hallinnasta, tiloihin liittyvästä kuntayhteistyöstä sekä tilapalvelujen kehittämisestä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen tilapalvelujohtajaksi on valittu talonrakennusmestari Petteri Kontro. Hän työskentelee tällä hetkellä hyvinvointialueen valmistelussa tilapalveluasiantuntijana, johon hän siirtyi Jyväskylän kaupungin kiinteistöpäällikön paikalta.

Petteri Kontro on toiminut monipuolisissa ja haastavissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Kiinteistöhallintoon liittyen hänellä on kokemusta rakennuttamisesta, kiinteistöjen ylläpidosta, hallinnosta ja esimiestehtävistä. Kontrolla on myös hyvä kunta-alan ja julkishallinnon kiinteistötuntemus.

Tilapalvelujohtaja vastaa hyvinvointialueen käytössä olevien kiinteistöjen ja niiden vuokrien hallinnasta, tiloihin liittyvästä kuntayhteistyöstä sekä tilapalvelujen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Tilapalvelujohtaja raportoi konsernipalveluiden toimialajohtajalle.

Viran kelpoisuusvaatimuksina on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus sekä riittävä johtamiskokemus.

Tilapalvelujohtajan virka oli sisäisessä haussa liikkeen luovutuksen periaatteen mukaisesti.

Hyvinvointialueen käytössä tulee olemaan erilaisia tiloja kaikkiaan yli puoli miljoonaa neliötä tilaa sadoissa eri kiinteistöissä Keski-Suomen maakunnan alueella. Valtaosa hyvinvointialueen käytössä olevista tiloista on vuokrattuja Keski-Suomen kunnilta tai yksityisiltä kiinteistön omistajilta. Kunnille vuosittain maksettavat vuokrat ovat arviolta noin 60 miljoonaa euroa.

Hyvinvointialueesta muodostuu Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 11 500 ammattilaista. Henkilöstöä ja tehtäviä hyvinvointialueelle luovuttavista 26 organisaatiosta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen johtajien ja esihenkilöiden tehtävät ja virat lakkaavat.

Lisätietoja:

konsernipalvelujen toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545