Pelastaja saa olla herkkä

Hallissa hypätään valmiina odottavaan paloasuun, siirrytään paloautoon, ajetaan ulos ja laitetaan hälytyslaitteet päälle, mikäli kyseessä on kiireellinen tehtävä.

– Vuorokauden ajasta riippumatta ammattipalokunta lähtee hälytykselle välittömästi tehtävän saatuaan, kertoo pelastaja Kari-Pekka Mikkonen.

Tätä ennen on hätäkeskuksessa jo määritelty, mitkä yksiköt lähetetään tehtävään ja onko kyseessä kiireellinen A- tai B-hälytys vai kiireettömämpi C tai D.

Äänekosken paloasemalla toimivat sekä ensihoidon että pelastuksen yksiköt. Käytössä on ns. laajennettu ensivaste, eli myös paloautosta löytyy pieni määrä lääkkeitä potilaan hoitamiseen. Toisinaan paloauto ja sen henkilöstö voivat kohdata hätätilapotilaan ennen ambulanssin tuloa, jos yksikkö on lähellä tapahtumapaikkaa tai kaikki ambulanssit ovat menossa.

– Ihmiset sanovatkin joskus, että en minä paloautoa tilannut, vaan ambulanssin, hymyilee paloesimies Teijo Pakarinen.  

Image

Joka päivä harjoitellaan

Aamu paloasemalla alkaa vuoronvaihdolla, jolloin paloesimies jakaa päivän ”pelipaikat” työvuorolaisille. Päivä koostuu hälytystehtävistä, harjoituksista, huoltotoimenpiteistä ja kuntoilusta. Määrätään, ketkä menevät tänään sammutusautoon ja ketkä ensihoitoon. Vuorossa on aina palomestari, paloesimies, neljä pelastajaa sekä 1–3 ensihoitajaa. Ensihoitajat tekevät 12-tuntista työvuoroa. Pelastajat päivystävät 24 tuntia.

 Äänekoskella myös ensihoitajat harjoittelevat erilaisia pelastustoimia palomiesten kanssa. Pelastajilla on pakollisia harjoituksia, kuten tieliikenne-pelastamisharjoitukset, pelastussukellus ja pintapelastus. Vuosittain myös pelastajilla on pakollisia ensihoitokoulutuksia. Lisäksi on vapaamuotoisempia kalustoharjoituksia sekä esimerkiksi tutustumista eri kohteisiin ennaltaehkäisymielessä, kuten tehtaisiin, hoitolaitoksiin ja kouluihin.

 – Valistamme ja neuvomme myös esimerkiksi hoitolaitosten ja yritysten henkilöstöä antamalla alkusammutusneuvontaa, Teijo kertoo.

Kun ensihoitajat ja palomiehet työskentelevät saman katon alla, se näkyy positiivisesti tehtävissä kentällä. Molemmat ammattiryhmät tuntevat toistensa toimintatavat, pelaavat hyvin yhteen ja pystyvät tarvittaessa korvaamaan toisiaan tietyissä tehtävissä. Monella paloaseman työntekijällä on sekä pelastajan että terveydenhuoltoalan tutkinto. Pelastajatutkinto antaa valmiudet myös ensihoitoon.

– Pelastajien ja ensihoitajien synergia on aina potilaiden eli asiakkaiden hyväksi. Tilanteissa moniammatillisuus tukee potilaan hoitoa kohteessa ja matkalla lopulliseen hoitopaikkaan. Esimerkiksi mitä nopeammin potilas saadaan autosta irti tai pelastettua tulipalosta ja vietyä jatkohoitopaikkaan, sitä parempi mahdollisuus hänellä on selviytyä, Teijo toteaa.

Fyysisen kunnon ylläpitäminen on yksi pelastajien työtehtävistä, ja se kuuluu työaikaan. Aseman kuntosali onkin ahkerassa käytössä. Kuntoilu ja liikunnan harrastaminen työn ulkopuolella parantaa myös selviytymistä testeistä. Hyvä kunto vaikuttaa myös psyykkiseen jaksamiseen.

 – Meitä testataan vuosittain, ja kunnon on pysyttävä rautaisena. Kyllä fyysisyys kuuluu tähän työhön ihan ehdottomasti, Kari-Pekka kertoo

 Päivät ovat täynnä toimintaa ja yhdessä tekemistä. Rankka työ vaatii myös vastapainoksi hyvää huumoria, jotta saadaan tunnelmaa vapautettua ja paineita purettua.

– Jos joku sanoo vaikka, että pystyn syömään kolme pakettia grillimakkaraa kerralla, niin se ostetaan saman tien ja tyyppi näyttää, että pystyy sen syömään. Täällä on turha lähteä uhoamaan mitään, jos ei myös pysty toteuttamaan sitä, Kari-Pekka nauraa.

Image

Luottamus on tärkeää

Teijo kasvoi esimieheksi kokemuksen ja koulutuksen myötä. Hän oli armeijassa lääkintämiehenä ja ambulanssikuskina. Valmistuttuaan lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi vuonna 1990 hän työskenteli noin 15 vuotta pelastajana, ja sen jälkeen matka jatkui Pelastusopistoon paloesimiehen opintoja suorittamaan. Tämän vuoden lopussa Teijo on työskennellyt alalla 30 vuotta.

Parasta työssä on Teijon mielestä työpäivien erilaisuus ja ihmisten kanssa toimiminen. Samaan hengenvetoon hän mainitsee myös luotettavat työkaverit, laadukkaan kaluston ja nyt uudella asemalla hyvän sisäilman.

– Kun työssä on tiukat paikat ja muuntuvat työolosuhteet, pitää kaveriin pystyä luottamaan.

Kari-Pekka aloitti vapaapalokuntalaisena jo kuusivuotiaana. Myöhemmin hän liittyi sopimuspalokuntaan ja toimi hälytysosastossa. Hänellä oli lukiossa kolme ammattihaavetta: hävittäjälentäjä, ammattiurheilija tai palomies.

Tie vei judoa harrastaneen Kari-Pekan armeijan jälkeen lopulta lähihoitajaopintoihin ja sen jälkeen pelastusopistoon. Hän työskenteli aluksi yksityisellä puolella sairaankuljettajana. Alan kokemusta karttui myös Kokkola-Pietarsaari -alueelta sekä Kuopiosta.

– Koen olevani vahvasti asiakaspalvelutyössä: saan auttaa ihmisiä ja kohdata heidän ilojaan ja surujaan, Kari-Pekka sanoo.

Ihmisläheinen työ antaa ja ottaa. Pelastusväki on usein ikävien ja dramaattisten asioiden kanssa tekemisissä. Teijo on kokenut, että poliisia, palokuntaa, opettajia ja sairaanhoitajia kunnioitettiin aikaisemmin enemmän. Ammattilainen haluaa edelleen tehdä työnsä hyvin, ja se vaatii kansalaisiltakin ymmärrystä ja sopivaa käytöstä vakavassa tilanteessa. Moni asia selviää kuitenkin juttelemalla ja olemalla rauhallinen.

– Älä provosoi, äläkä provosoidu, Teijo täsmentää.

Puhelin ja kamera eivät aina ole hyvä yhdistelmä. Viranomaiset joutuvat nykyään tahtomattaan somekuviin, sillä julkisella paikalla saa kuvata. Ihmisten pitäisi aina muistaa kuvata vain elämää, ei onnettomuustilanteita.

Asiakkaan tai omaisen kiitos tuntuu molemmista hyvältä. Kun känkkäränkkä-potilaskin sanoo lopulta kiitos, se palkitsee.

– Jumalia me ei olla, mutta tehdään parhaamme tilanteessa ja se onneksi riittää, Teijo tietää.

 Nenäliinaakin tarvitaan

– Jos joku vielä miettii, että palomiesten pitää olla karskeja tyyppejä, se on mennyttä aikaa, Teijo kertoo.

Enää ei mennä keikan jälkeen saunan lauteille ja huuhdota viinalla työtehtävää alas. Menneistä ajoista on opittu, ja tänä päivänä pelastusalan työhön kuuluu myös henkisen puolen jälkihoito.

– Meidän pitää pystyä tekemään työtehtävät hyvin ja jättää siinä vaiheessa tunteet taustalle. Keikan jälkeen puretaan asiat, jotta ne eivät jää vaivaamaan, Teijo kertoo.

Jälkipurkuryhmä hälytetään tarvittaessa heti rankan työtehtävän jälkeen, ja siellä käydään asioita läpi, tarjotaan olkapäätä. Ryhmässä on kaksi vetäjää, ja jokainen saa mahdollisuuden avautua vuorollaan, mitä mielessä liikkuu. Tai olla kertomatta, hiljaakin saa olla. Ryhmässä vallitsee täysi luottamus.

– Jos jälkipurkuryhmä ei riitä, niin sitten edetään moniammatillisempaan vaiheeseen.

Jälkipurkuryhmätoiminta sai alkunsa Äänekoskella Konginkankaalla tapahtuneen rekan ja linja-auton turman jälkeen vuonna 2004. Silloin vetäjät tulivat Helsingistä. Teijo mietti, että jos meillä Keski-Suomessa perustetaan joskus samanlainen ryhmä, niin hän haluaa olla siinä mukana.

– Esimiehenä olen muutenkin kiinnostunut omasta henkilöstöstäni ja kuuntelen heitä herkällä korvalla ihan perustyöarjessakin. Työyhteisömme vahvuus on siinä, että asioista pystytään puhumaan helposti.

 Hyvää ei kannata muuttaa

Hyvinvointialueelle miehet ovat siirtyneet uteliain ajatuksin. 

–Keski-Suomessa on jo vuodesta 2004 alkaen rakennettu aluepelastuslaitosta eli käytännössä ollaan oltu tulevaisuuden ja hyvinvointialueen laitos jo 18 vuotta, Kari-Pekka kertoo.

–Muualla Suomessa on alalla nähtävissä työvoimapulaa. Meillä on nyt vetovoimaa ja pitovoimaa myös. Paljon on tehty oikein, koska alalle on positiivinen virta työpaikkojen osalta. Jatkossakin pitovoima on erittäin tärkeää säilyttää, Teijo kertoo.

Mitään radikaaleja uudistuksia miehet eivät alalle lähtisi jatkossakaan tekemään, koska tämänhetkinen organisaatiorakenne ja toimintamalli on ollut toimiva. Hyvää ei kannata lähteä muuttamaan, vaikka pieniä parannuksia voi aina tehdä.

–Tämä on erikoisala, ja ammattilaisia kannattaa kuunnella, Teijo päättää.

Image

Teksti ja kuvat: Johanna Sell