Hyppää pääsisältöön
Tyttö ja poika leikkivät ja piirtävät.

Uutinen

Kohti hyvinvointialueen perhekeskustoimintamallia

20.12.2022

Perhekeskustoiminnan kokonaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta siirtyy hyvinvointialueen perheiden palveluiden organisaation alla olevaan keskitettyyn ohjaus- ja koordinointipalveluyksikköön.

Keski-Suomen hyvinvointialueen perhekeskuksen kehittämisessä on keskitytty kuluvana vuonna pääsääntöisesti organisaatiorakenteiden luomiseen sekä eri palveluiden ja toimintojen yhdyspintojen tarkasteluun Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman koordinoimana

Tätä työtä varten on perustettu erikseen oma perhekeskustoiminnan toimintamallityöryhmä. Työryhmä muodostettiin Keski-Suomen perhekeskusyhdyshenkilöistä, jotka ovat sivistys-, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä järjestöjen ja seurakunnan edustajia. Työryhmä on valmistellut toimintasuunnitelmaa, joka tulee tukemaan yhdyspintatyön järjestämistä ja toimeenpanoa. Toimintasuunnitelman kokonaisrakenne on valmisteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositusten mukaisesti. Tavoitteena on käynnistää Keski-Suomen hyvinvointialueelle kahta uutta fyysistä perhekeskusta ensi vuoden aikana. Perhekeskustoiminnan kokonaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta siirtyy hyvinvointialueen perheiden palveluiden organisaation alla olevaan keskitettyyn ohjaus- ja koordinointipalveluyksikköön.

– Olemme työryhmän kanssa tarkastelleet läpi perhekeskustoimintamalliin kuuluvia kansallisia linjauksia ja peilanneet niitä Keski-Suomen perhekeskustoiminnan nykytilaan. Samalla, kun hyvinvointialuetta on kiivaasti rakennettu hallinnollisesti, kunnissa ammattilaiset ja vapaaehtoiset kohtaavat perheitä heidän keskeisten arkikysymystensä äärellä. Selkeät rakenteet ja toimintatavat muodostavat kokonaisuuden ja tukevat arjen perustyötä, jossa lapsi, nuori ja perhe ovat aina keskiössä. Pelkät rakenteet eivät riitä, vaan ne pitää saada toimimaan käytännössä. Siitä perhekeskustoimintamallissa on kyse. Hyvinvointialueen ja kuntien välinen yhdyspintatyö on toimintamallin ytimessä, kertoo projektityöntekijä Anu Piispanen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmasta.

Vuoden viimeinen Keski-Suomen perhekeskusyhdyshenkilöiden työkokous pidettiin Viitasaaren perhekeskuksessa 2.12.2022. Lämmin vastaanotto siivitti osallistujat keskustelemaan tämänhetkisistä kuulumisista hyvinvointialueelle siirtymisen kynnyksellä sekä tulevista suuntaviivoista ja painopistealueista. Työkokouksessa vieraili hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula. Hän kertoi ihmislähtöiselle hyvinvointialueelle siirtymisestä, sekä perhekeskuskehittämisen suuntaviivoista. Aulan viesti oli, että kohtaamispaikkatoiminnan rinnalle ja tueksi kootaan palveluita yhteen ja ennen kaikkea lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden liittäminen osaksi yhteistyöverkostoa ja jalkautuvaa toimintaa.

Seuraavassa työvaiheessa tarkastellaan perhekeskustoiminnan eri painopistealueita ja siihen liittyviä konkreettisia toimia toimintasuunnitelman valmisteluun peilaten. Valmistelu jatkuu entistä laajemmin kuntiin jäävien palveluiden ja toimintojen, seurakuntien ja järjestöjen kanssa sekä ennen kaikkea perheiden kanssa. Näitä varten on suunnitteilla perhekeskustoimintaan liittyviä alue-/kuntakierroksia ensi vuodelle.

Image
Viitasaaren työryhmän kokouksen osallistujat.

Keski-Suomen perhekeskusyhdyshenkilöiden työkokouksen osallistujia Viitasaaren perhekeskuksessa 2.12.2022.

Lisätietoja:

  • Hanna Hämäläinen, projektipäällikkö, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8684
  • Anu Piispanen, projektityöntekijä, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8689