Hyppää pääsisältöön
Sosiaaliohjaaja ohjaa asiakasta.

Uutinen

Ensimmäinen palkanmaksu on sujunut ennakoidusti

13.1.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu on sujunut ennakoidusti. Palkkaa on maksettu tänään reilulle 9 000 hyvinvointialueen vakinaiselle työntekijälle. Palkat ovat siirtyneet henkilöstön tileille.

Virheitäkin palkoissa on ollut. Yleisimmät virheet koskevat erilaisia lisiä. Yhteydenottoja palkkavirheisiin liittyen on tullut aamupäivään mennessä joitakin satoja. Tähän mennessä tietoon on tullut, että palkka on jäänyt kokonaan puuttumaan 33 henkilöltä. Suurimmalle osalle heistä saadaan palkka maksettua jo tänään.  

- Isossa kuvassa palkanmaksu on sujunut ennakoidusti. Suurin osa vakituisista on saanut palkkansa oikein tililleen. Pohjatiedoissa on ollut virheitä, ja valitettavasti on myös henkilöitä, joiden tietoja palkanlaskentaan ei ole saatu ajoissa. Laitamme ripeällä aikataululla maksuun puuttuvat palkat sitä mukaa kun saamme ne tietoomme. Puuttuva palkka voi tulla tilille pankista riippuen jo tänään tai viimeistään alkuviikon aikana. Korjaamme myös virheelliset palkat ripeällä aikataululla. Työntekijät ovat olleet ymmärtäväisiä korjausten suhteen. Yllätyksiä ei ole tullut, vaan asiat ovat sujuneet ennakko-odotusten mukaan, va. HR-johtaja Riitta Hallberg kertoo.  

Tänään on maksettu vakinaisen henkilöstön palkka. Määräaikaisten palkkapäivä on 31.1. Määräaikaista henkilöstöä on vajaa 2500 henkilöä.  

Keski-Suomen hyvinvointialueelle henkilöstöä on siirtynyt 26 eri organisaatiosta, ja he ovat aloittaneet hyvinvointialueen työntekijöinä 1.1.2023. Keski-Suomen hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on noin 11 500 henkilöä. 

Lisätietoja: 

va. HR-johtaja Riitta Hallberg, p. 044 459 8946