Hyppää pääsisältöön

Säynätsalon terveysaseman palvelusopimus irtisanottu päättymään vuoden 2024 loppuun

10.4.2024

Mehiläinen Terveyspalvelut Oy on irtisanonut Säynätsalon terveysaseman palveluita koskevan ulkoistussopimuksen päättymään vuoden 2024 loppuun.

Mehiläinen on toiminut Säynätsalon terveysaseman avosairaanhoidon palveluiden sekä suun terveydenhuollon palveluiden palveluntuottajana vuodesta 2016 lukien. Alkuperäinen sopimusaika loppui lokakuussa 2019, jonka jälkeen se on jatkunut toistaiseksi voimassa olevana. Säynätsalon terveysaseman väestöpohja oli helmikuussa 2024 noin 3150 asukasta.  

– Säynätsalon terveysasema on pienen väestöpohjan vuoksi palvelutuotannoltaan haastava yksikkö. Terveysasemalla on ollut henkilöstön rekrytointihaasteita etenkin lääkärityön osalta. Aseman toiminta ei nykyisillä sopimusehdoilla ja kiihtyneen kustannusinflaation myötä ole ollut taloudellisesti kannattavaa, minkä vuoksi Mehiläinen on päättänyt irtisanoa sopimuksen, Mehiläisen terveysasemaulkoistuksista vastaava lääkäri Patrik Währn kommentoi. 

– Mehiläinen on usean vuoden ajan tuottanut laadukkaita ja helposti saavutettavia palveluita Säynätsalon asiakkaille. Haluamme kiittää Jyväskylän kaupunkia sekä Keski-Suomen hyvinvointialuetta erinomaisesti sujuneesta kumppanuudesta, Währn sanoo. 

Mehiläinen jatkaa voimassa olevan palvelusopimuksen nojalla perusterveydenhuollon palveluntuottajana Korpilahden ja Tikkakosken terveysasemilla. 

– Avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon toiminta jatkuu Säynätsalon terveysasemalla entiseen tapaan vuoden loppuun asti. Palveluiden jatkosta vuoden 2025 osalta tehdään päätöksiä hyvinvointialueen palveluverkkotyön yhteydessä, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialueen alueylilääkäri Ilkka Käsmä

Keski-Suomen hyvinvointialue tekee omaa palveluverkkoaan koskevia päätöksiä kesäkuussa 2024. 

Mehiläinen on jo aiemmin irtisanonut alkuperäiseen palvelusopimukseen sisältyneen Säynätsalon ikääntyneiden kotihoitoa koskevan osion vuonna 2019. 

Lisätietoja: