Hyppää pääsisältöön
Lapaset kädessä tehty sydänkuvio.

Uutinen

​​Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus osaksi Keski-Suomen hyvinvointialuetta​​​ ​ 

4.4.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee kokouksessaan 9.4. esitystä, jonka mukaan Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus liittyy liikkeenluovutuksella 1.6.2024 osaksi Keski-Suomen hyvinvointialuetta.

Samalla muodostettaisiin uusi sosiaalialan osaamiskeskus kumppaneiden ja hyvinvointialueen kesken, johon kutsutaan mukaan vanhoja ja uusia toimijoita edistämään sosiaalihuollon kehittämistä ja kumppanuutta Keski-Suomessa.

​Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys ry:n tehtävänä on ollut edistää ja tukea Keski-Suomen sosiaalialan kehittämistä yhdessä kuntien, korkeakoulujen, oppilaitosten sekä alan järjestöjen ja yritysten kanssa. Tehtäviensä toteuttamiseksi yhdistys on ylläpitänyt vuodesta 2001 lähtien Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusta (Koske).

Sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistyksen strategiaseminaarissa 26.10.2023 pohdittiin eri skenaarioita Kosken tulevaisuudesta. Seminaarin lopputuloksena todettiin, että realistisin vaihtoehto oli Kosken toiminnan liittäminen osaksi Keski-Suomen hyvinvointialuetta. Sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys on vuosikokouksessaan 20.3.2024 vahvistanut yhdistyksen hallituksen esittämän suunnitelman liikkeenluovutusprosessista hyvinvointialueelle.   

Liikkeenluovutus on tarkoitus toteuttaa siten, että sosiaalialan osaamiskeskustoiminta liittyy 1.6.2024 alkaen osaksi hyvinvointialueen strateginen johtaminen ja järjestäminen vastuualuetta, tietojohtamisen palvelualueelle. Liikkeenluovutus koskee kolmea työntekijää.

Uuden sosiaalialan osaamiskeskuksen muodostaminen

Liikkeenluovutuksessa hyvinvointialueelle syntyy uusi sosiaalialan osaamiskeskuksen toiminto, jonka hyvinvointialue pyrkii muodostamaan yhdessä alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten, maakunnan liiton, aluehallintoviraston, järjestöjen ja yritysten sekä muiden sosiaali- ja terveysalalla toimivien tahojen kanssa.  Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää valtionavustusta toiminnalle.

Osaamiskeskustoiminnan muodostamista varten Kosken nykyisiä kumppaneita ja jäseniä pyydetään ilmoittamaan vapaamuotoisesti halukkuutensa uuden sosiaalialan osaamiskeskuksen muodostamista varten 6.5.2024 klo 16.15 mennessä osoitteella kirjaamo(a)hyvaks.fi, otsikolla “Sosiaalialan osaamiskeskuksen muodostaminen”. Lisäksi mukaan kutsutaan avoimella haulla myös uusia kumppaneita edistämään sosiaalihuollon kehittämistä ja kumppanuutta Keski-Suomessa. 

Lisätietoja:

  • Lasse Leppä, konsernipalveluiden toimialajohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 599 9545, lasse.leppa(at)hyvaks.fi
  • Anu Pihl, strategiajohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 320 4896, anu.pihl(at)hyvaks.fi