Hyppää pääsisältöön
Henkilöt työpöydän ääressä.

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimus, kehittäminen, koulutus ja innovaatiot rakentuvat yhteistyöllä

15.2.2023

Keski-Suomen hyvinvointialue on koonnut tutkimuksen, kehityksen, koulutuksen ja innovaatioiden edistämiseksi uudenlaisen neuvottelukunnan.

Neuvottelukunta tuo saman pöydän ääreen hyvinvointialueen päättäjiä ja Keski-Suomen tutkimusta, kehittämistä, koulutusta ja innovaatioita edistäviä organisaatiota.

Neuvottelukunnassa on mukana hyvinvointialuevaltuutettuja sekä johtotason toimijoita Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistosta, Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, Keski-Suomen liitosta ja Ely-keskuksesta sekä toisen asteen oppilaitoksista.

  • Hyvinvointialueen rahat saadaan riittämään, jos saamme nykyisillä voimavaroista enemmän hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta keskisuomalaisille. Tähän tarvitsemme kumppaneita ja uutta tietoa sekä tutkimusta. Haluamme tukea tätä kautta myös henkilöstömme osaamista ja koulutusmahdollisuuksia. Tutkimus- ja kehittämistyössä toimimme yhteistyössä itäisten hyvinvointialueiden Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan kanssa. Olemme aloittaneet jo yhteistyökeskustelut, aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula kertoo.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Neittaanmäki korostaa uudenlaista yhteistyötä. Hyvinvointialue on kokoava tekijä, joka yhdistää Keski-Suomen osaamista.

  • Hyvinvointialue toimii kokoavana voimana ja edistää näin Keski-Suomen elinvoimaisuutta. Se on hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen lisäksi keskeinen tavoite meillä hyvinvointialueella, Neittaanmäki kertoo.

Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Jyväskylän yliopisto on innolla lähdössä mukaan kehittämään yhdessä hyvinvointialueen kanssa sen toiminnan tutkimusperäistä kehittämistä ja uudistumista.

  • Yhteistyö tarjoaa kansainvälisestikin ainutlaatuisen alustan tutkimustyölle ja tutkimustulosten siirtämiseen käytäntöön ja kansalaisten hyvinvoinniksi nopealla aikataululla, kertoo Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

TKKI-neuvottelukunnan tehtävänä on toimia aluehallituksen neuvoa antavana elimenä koskien tutkimuksen, osaamisen ja koulutuksen roolia sekä tulevaisuuden ennakointia. Neuvottelukunta edistää aloitteillaan ja lausunnoillaan hyvinvointialueen toiminnan tavoitteellista kehittämistä, tietoon perustuvaa toimintaa sekä yhteistyötä ja kumppanuuksia tutkimuksen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten sekä elinkeinoelämän kanssa.

Aluehallitus nimitti neuvottelukunnan tammikuussa. Neuvottelukunnan kokoonpano on seuraava:

Aluevaltuutetut

  • Pekka Neittaanmäki, neuvottelukunnan puheenjohtaja
  • Jani Kokko, neuvottelukunnan varapuheenjohtaja
  • Sonja Aukee
  • Anna-Kaarina Autere
  • Matleena Käppi

Tutkimuksen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten sekä elinkeinoelämän edustat

  • Jyväskylän yliopisto: rehtori Keijo Hämäläinen
  • Itä-Suomen yliopisto: dekaani Jussi Pihlajamäki, Terveystieteiden tiedekunta
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu: rehtori Vesa Saarikoski
  • Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä GRADIA: kuntayhtymän johtaja Anssi Tuominen
  • Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto: Työelämäpalveluiden koulutusjohtaja Marjo-Riitta Vainio
  • Keski-Suomen Liitto: maakuntajohtaja Pekka Hokkanen
  • Keski-Suomen yrittäjät: toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski
  • ELY-keskus: elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtaja Pirkko Melville

Lisätietoja:

  • aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697
  • neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Neittaanmäki, p. 040 550 7005
  • Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen, p. 040 6800 215
  • neuvottelukunnan esittelijä, toimialajohtaja Lasse leppä, p. 050 599 9545