Hyppää pääsisältöön
Nainen seisoo metsässä syyssäässä.

Uutinen

Hyvaks-akatemia mahdollistaa Keski-Suomen hyvinvointialueen esihenkilöille johtamisosaamisen kehittämisen

14.2.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen keskeinen strateginen menestystekijä on hyvinvoiva, osaava ja osallistuva henkilöstö, jota luotsaavat hyvinvointialueen noin 600 esihenkilöä.

Laadukkaan esihenkilö- ja johtamisosaamisen varmistamiseksi hyvinvointialue panostaa monipuolisesti esihenkilöidensä osaamisen kehittämiseen. 

Tavoitteena hyvä ja ihmislähtöinen johtamiskulttuuri 

Osaamisen kehittämistarpeista toteutettiin kysely hyvinvointialueen esihenkilöille kesällä 2023, jonka perusteella esihenkilöt halusivat kehittää erityisesti talousosaamistaan, osaamistaan henkilöstön työhyvinvoinnin huomioimisessa ja henkilöstöjohtamisen taitojaan. Myös muutosjohtaminen ja esihenkilön oman työhyvinvoinnin ja voimavarojen huomiointi nousivat tärkeiksi kehittämiskohteiksi kyselyvastauksissa. 

Syksyllä 2023 lanseerattu esihenkilöiden Hyvaks-akatemia tarjoaa laajenevan kattauksen niin hyvinvointialueen omia koulutustoteutuksia, joita voi käydä oman aikataulunsa ja tarpeensa mukaan, kuin tuettuja johtamisopintokokonaisuuksiakin.   

-Kyselymme perusteella avasimme Hyvaks-akatemian esihenkilöille tarjoamalla heille avointa talousosaamisen koulutusta, johon osallistui noin 130 esihenkilöä. 1.1.2024 alkaen olemme saaneet ensimmäiset tuetut johtamisopintokokonaisuudet käyntiin yhteistyökumppaneidemme kanssa, kertoo henkilöstön kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

Yhteistyössä oppilaitosten kanssa suunniteltuja, osin räätälöityjä opintokokonaisuuksia on aloittanut noin 100 hyvinvointialueen esihenkilöä. Määrä kasvaa uusien toteutuksien alkaessa. 

Laadukkaan esihenkilö- ja johtamisosaamisen varmistaminen takaa hyvää johtajuutta hyvinvointialueella.  

-Haluamme tarjota kaikille johtamisen tasoille säännöllistä koulutusta ja valmennusta.  Tavoittelemme riittävää osaamista johtamisesta jokaiselle johtamisen tasolle, Lepikonmäki jatkaa. 

Kiitosta henkilöstöltä osaamiseen panostamisesta 

Hyvaks-akatemia täydentää esihenkilötyöhön tarjolla olevaa tukea. Hyvinvointialue on järjestänyt esihenkilöilleen säännöllisiä perehdytyksiä ja infoja eri aiheista hyvinvointialueen alusta lähtien. Keväällä 2024 on käynnistetty myös työkykysparrauksia ja HR-tukiklinikoita. Mentorointimalli on työn alla.  

-Hyvä johtamiskulttuuri on hyvinvointialueemme veto- ja pitovoiman kannalta äärimmäisen tärkeää. Meille on tärkeää henkilöstömme hyvinvointi ja sujuva työarki. Haluamme olla myös kiinnostava työnantaja tuleville työntekijöillemme, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet

Alkuvaiheen palaute Hyvaks-akatemian käynnistymisestä on ollut positiivista. Koulutuksia pyritään toteuttamaan koulutussuunnitelmien puitteissa ja palautteet huomioiden. Menetelmät ovat monimuotoisia sisältäen lähi- ja hybriditoteutuksia sekä verkko-opintoja. 

-Esihenkilöt ovat ottaneet tarjotut koulutusmahdollisuudet ilolla vastaan. He ovat kiittäneet siitä, että heidän osaamisensa kehittämisestä ollaan kiinnostuneita ja johtamiskoulutukset ovat käynnistyneet. Hyvinvointialueelle tullaan myös laatimaan esihenkilöiden tehtävänkuvat sekä määrittelemään tehtävään vaadittava johtamisosaaminen ja johtamisen koulutus- ja työkokemuskriteerit, kertoo Carita Lepikonmäki.  

Hyvaks-akatemia koulutuskokonaisuus on avattu myös hyvinvointialueen luottamushenkilöille. Hyvaks-akatemia kumppaneille ja Hyvaks-akatemia kaikille ovat myöhemmin suunniteltavia ja toteutuvia osioita.