Hyppää pääsisältöön
Sairaanhoitaja työssään.

Uutinen

Samalla rahalla enemmän hyvinvointia ja terveyttä

11.1.2022

Laatuverkoston toimintamalli on rakentumassa osaksi tulevan hyvinvointialueen toimintaa.

Vuosina 2015−2018 Jyväskylän alueella toteutettu verenohennushoidon parantamishanke säästää edelleen joka vuosi kymmeniä aivohalvauksia, sydäninfarkteja ja isoja verenvuotoja. Rahallinen säästö pelkästään vuonna 2018 oli noin 400 000 euroa ja elinaikaiset kustannussäästöt peräti 1,8 miljoonaa euroa. Lisäresursseja toiminnan parantamiseen ei tarvittu, vaan muutos toteutettiin systemaattisella laatutyöllä.

Laatuverkosto Keski-Suomen hyvinvointialueelle

Sama toimintamalli on nyt rakentumassa osaksi tulevan hyvinvointialueen toimintaa. Keski-Suomen laatuverkoston ydinajatuksena on seurata sosiaali- ja terveydenhuollon hoidon ja palveluiden vaikuttavuutta valittujen mittareiden avulla sekä parantaa sitä tavoitteellisesti ja systemaattisesti. Fokusalueiden valinta perustuu tunnistettuihin hoito- tai palveluvajeisiin. 

- Vuonna 2021 laatuverkosto keskittyi tyypin 2 diabeteksen hoidon vaikuttavuuden parantamiseen. Useassa organisaatiossa saatiin aikaan selkeitä parannuksia erityisesti diabeetikoiden kolesterolitasoissa, kertoo Keski-Suomen laatuverkostoa vetävä kehittäjälääkäri Aapo Tahkola Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä.

Toiminnan perusajatuksena on mitata ja löytää tärkeimmät parantamisen paikat ja lähteä niitä kohentamaan tavoitteellisesti yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Laatutyö ei rajoitu vain tiettyyn organisaatioon tai potilasryhmään, vaan tavoitteet asetetaan aina suurimman odotetun terveyshyödyn perusteella.

Pohjimmiltaan tähtäimessä on kustannusvaikuttavuuden parantuminen eli se, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon sijoitettu raha tuottaa mahdollisimman paljon terveyttä ja hyvinvointia.

-Systemaattinen laatutyö on tehokas työkalu tähän. Tulevalle hyvinvointialueelle harkitaankin nyt pysyvää tiimiä, joka etsii ja edistää vaikuttavuutta yli erikoisala- ja organisaatiorajojen, toteaa Tuija Koivisto, Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen toinen varapuheenjohtaja.

Laatuverkoston laajentaminen koko Keski-Suomeen on toteutettu osana Rakenneuudistusta tukevaa alueellista valmistelu -hanketta sekä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa.

Lue lisää:

Lisätietoja:

  • Aapo Tahkola, Keski-Suomen laatuverkoston koordinaattori, kehittäjälääkäri, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, aapo.tahkola(at)jyvaskyla.fi
  • Tuija Koivisto, toinen varapuheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, p. 040 513 5821, tuija.koivisto(at)keuruu.fi
  • Mari Rantamäki, projektipäällikkö, palveluketjut, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8609, mari.rantamaki(at)jyvaskyla.fi