Hyppää pääsisältöön

Palvelemme kesäaikaan osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Lämmin sydänkuvioinen kahvikuppi ihmisen käsissä.

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialue kartoittaa ruoka-apua jakavia toimijoita avustusten jakoa varten

3.7.2023

Valtionavustukset ruoka-aputoiminnan järjestämiseksi jaetaan tänä vuonna uudella tavalla.

Sosiaali- ja terveysministeriö kokeilee mallia, jossa lahjoitetun hävikkiruoan jakeluun tarkoitettu avustus kohdennetaan kunnan, maakunnan tai hyvinvointialueen kautta paikallisille ruoka-aputoimijoille. Tähän saakka valtionavustus on jaettu ruoka-apua jakavien järjestöjen valtakunnallisille keskusjärjestöille. Keski-Suomessa on päädytty siihen, että valtionavustuksen hakijana toimii hyvinvointialue.  

Ruoka-apua jakavia toimijoita kehotetaan ilmoittautumaan 14.8. mennessä 

Valtionavustus on tarkoitettu ensisijaisesti vapaaehtoistoimijoiden ruoka-aputoiminnan järjestämisen kustannuksiin. Keski-Suomessa ruoka-aputoiminnassa mukana olevia tai toiminnasta kiinnostuneita järjestöjä pyydetään ilmoittautumaan 14.8. mennessä tiedonkeruulomakkeella

 Ruoka-aputoiminnan järjestämiseen on varattu valtion talousarviossa reilut 1,8 miljoonaa euroa, josta laskennallisesti Keski-Suomeen kohdistuu noin 90 000 euroa. Yhteinen keskustelu Keski-Suomen hyvinvointialueen ja ruoka-aputoimijoiden kanssa aloitettiin 8.6. järjestetyllä infotilaisuudella.  

- Pyrimme nyt kartoittamaan kaikki nykyiset ja mahdollisesti uudet mukaan tulevat ruoka-apua jakavat toimijat, jotta avustus saadaan kohdennettua kaikille sitä tarvitseville, kertoo järjestökoordinaattori Arto Lampila.  

Keski-Suomen hyvinvointialue järjestää myös virtuaalisen keskustelutilaisuuden aiheesta 8.8. klo 16.00, josta saa lisätietoa uudesta toimintamallista. Lisätietoa löydät teams-tapahtumasta

Uudistuksella tavoitellaan hävikkiruuan vähentämistä ja ruoka-apu toiminnan kehittämistä 

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa ohjata järjestöjä, kuntia ja hyvinvointialueita entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Hyvinvointialue laatii valtionavustushakemusta yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Hakemuksessa kuvataan yhteistyötä hyvinvointialueen (etsivän työn ja sosiaalityön) sekä ruoka-aputoimintaa järjestävien toimijoiden kesken.  

Lisätietoja  

  • Arto Lampila, järjestökoordinaattori, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 312 5271