Hyppää pääsisältöön

Sosiaali- ja terveysalan harjoittelut (ammatillinen koulutus)

Toisen asteen opiskelijoiden harjoittelupaikkojen varaaminen tapahtuu keskitetysti sopimuskoulujen opettajien kautta.

 

Valmistautuminen harjoitteluun

Toivomme että olet aktiivinen, oma-aloitteinen ja vastuullinen sekä kyselet, pohdit ja ihmettelet, koska vain siten voit oppia. Onnistunut harjoittelu edellyttää myös hyvää valmistautumista, joten sinun on hyvä miettiä tavoitteita jo etukäteen ennen harjoittelun alkua.

Harjoitteluun tulevalla opiskelijalla on oltava 1.3.2018 alkaen voimassa oleva ja uuden tartuntatautilain mukainen rokotussuoja.

Harjoittelun arviointi

Saat harjoittelun aikana säännöllisesti yksilöllistä, rakentavaa ja tavoitteisiin pohjautuvaa suullista ja kirjallista palautetta. Arviointi ja palaute ovat oleellinen osa oppimisprosessia ja tukevat ammatillista kasvua.

Arviointi perustuu harjoittelun tavoitteisiin. Arviointia tapahtuu koko työssäoppimisjaksosi aikana. Väliarvioinnilla täsmennetään tavoitteita, arvioidaan jo opittuja taitoja sekä ohjataan oppimista. Loppuarviointi on yhteenveto harjoittelusta, jossa tuodaan esiin vahvuuksia sekä kehittämisehdotuksia. Arviointikeskusteluihin osallistuvat opiskelija ja ohjaaja sekä mahdollisuuksien mukaan opettaja.

Ole itse aktiivinen, pyydä palautetta ja anna myös itse palautetta harjoitteluyksikölle ja ohjaajillesi.

Palaute

Olennainen osa harjoittelua on antaa palautetta opiskelijaohjauksen laadusta, siksi harjoittelun päättyessä opiskelijoilta kerätään palautetta sähköisellä opiskelijaohjauksen laatukyselyllä (CLES+T). Palaute annetaan nimettömästi, lisäksi palautetta voi antaa suullisesti suoraan ohjaajille. Palautelinkki toimitetaan erikseen harjoittelussa oleville.

Kyselyn tulokset raportoidaan työyksiköihin. Saadun palautteen perusteella kehitämme opiskelijaohjausta, koska haluamme tarjota mahdollisimman laadukasta ja hyvää ohjausta kaikille opiskelijoille.

Hyvä tietää

Avaimet saat työharjoittelun ensimmäisenä päivänä yksikön osastonhoitajalta tai opiskelijaohjaajalta.

Suojavaatetuksen työharjoittelun ajaksi saat työyksiköstä. Suojavaatetuksen lisäksi pitkät hiukset pidetään sidottuina työaikana. Kynsilakka ei sovi aseptiseen työskentelyyn. Rakennekynsien yms. käyttö on kielletty hoitotyössä. Roikkuvat ja rengasmaiset lävistykset voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja olla infektioriski. Tämän vuoksi työharjoittelussa roikkuvat lävistykset poistetaan tai vaihdetaan nappikoruihin.

Poissaolosta ilmoitetaan työharjoittelun alussa sovitun mukaisesti, yleensä osastonhoitajalle tai ohjaajalle.

Ruokailu tapahtuu usein henkilökunnan taukotilassa omin eväin. Tietyissä yksiköissä on mahdollista myös ruokailla henkilöstöruokalassa opiskelijahinnalla.

Oma ohjaaja vastaa päivittäisestä ohjaamisesta ja palautteen antamisesta tavoitteiden pohjalta sekä tukee ammatillista kehittymistäsi harjoittelujakson aikana. Ohjaukseen osallistuvat myös muut työyhteisön jäsenet. Toimivan ja onnistuneen ohjaussuhteen kulmakiviä ovat hyvä vuorovaikutus sekä molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus. Sinulla on tarvittaessa oikeus vaihtaa omaa ohjaajaasi.

Opiskelijan oikeudet tarkoittaa, että sinulla on oikeus saada hyvää ohjausta sekä toimia tasavertaisena työryhmän jäsenenä hyvässä oppimisympäristössä. Sinulla on oikeus tulla kohdelluksi asiallisesti ja ammatillisesti ja sinun kuuluu saada palautetta ja arviointia edistymisestäsi ja tavoitteidesi saavuttamisesta.

Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus koskee opiskelijoita ja on voimassa vielä harjoitteluiden päättymisen jälkeenkin. Myös sosiaaliseen mediaan harjoittelussa tapahtuneista asioista tai potilaista kirjoittaminen on ehdottomasti kielletty. Odotamme sinun myös käyttäytyvän ammatillisesti ja asiallisesti henkilökuntaa ja potilaita kohtaan.

Opiskelijoiden työmahdollisuudet

Etsitkö keikkatyötä tai sijaisuutta? Katso avoimet työmahdollisuudet täältä!