Hyppää pääsisältöön
Iäkäs ihminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen

Asiakasohjaus ja palveluiden myöntämisen perusteet

Asiakasohjauksen tehtävänä on antaa ja tarjota asiakkaille helposti saatavaa neuvontaa ja ohjausta palveluista sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvistä teemoista. Tarkoituksena on tarjota tietoa ennaltaehkäisevästi eri järjestöjen, seurakuntien ja yksityisten palveluntuottajien sekä Keski-Suomen kuntien tuottamista palveluista.

Keski-Suomessa iäkkäiden asiakasohjauksessa ja palveluiden myöntämisessä on tällä hetkellä kuntakohtaisia eroja, jonka vuoksi palvelut eivät ole olleet kaikille tasavertaisia. Keskitetty asiakasohjaus on edellytys asiakkaan yhdenvertaisen neuvonnan ja ohjauksen saamiselle sekä yhdenmukaiselle palvelutarpeen arvioinnille ja palveluiden myöntämiselle. Jatkossa Keski-Suomen hyvinvointialueella noudatetaan yhtenäisiä kotiin annettavien palveluiden myöntämisperusteita ja pa
lveluita myönnettäessä RAI-arviointi- ja seurantajärjestelmän käyttö omalta osaltaan edesauttaa asiakkaan toimintakyvyn yhdenmukaista arviointia ja seurantaa.

Tavoitteet

Tavoitteenamme on kehittää vaikuttavia ohjaus- ja neuvontapalveluita yhteistyössä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman sekä eri palvelualojen kanssa huomioiden myös digitaaliset mahdollisuudet. Lisäksi tavoitteena on ottaa käyttöön yhtenäiset palveluiden myöntämisen perusteet ja yhdenmukaistaa palveluohjauksen käytäntöjä.

Hankkeessa koulutetaan ja valmennetaan palveluohjauksen henkilöstö yhtenäisiin hyvinvointialueen myöntämisperusteisiin ja käytänteisiin. Tavoitteena on laajentaa ja sujuvoittaa yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken ja luoda käytännöt, joilla asiakas saa tarvitsemansa avun ja palvelut oikea-aikaisesti.

Tavoitteena on luoda omatyöntekijä-malli, jossa määritellään työntekijälle kuuluvat tehtävät ja vastuut. Omatyöntekijän tehtävänä on tukea erityistuen tarpeessa olevia asiakkaita ja koordinoida heidän saamia palveluita. Tavoitteena on, että asiakkaalle suunnatut palvelut ovat sujuvia ja asiakaslähtöisiä.

Toimenpiteet

  • Keskitetyn asiakasohjauksen toimintamallin luominen
  • Yhtenäisen palvelutarpeen arvioinnin käyttöönotto
  • Yhtenäistää palveluiden myöntämisen periaatteet ja perusteet RAI-arviointi- ja seurantajärjestelmän toimintakykyarviointi huomioiden
  • Kouluttaa ja valmentaa Keski-Suomen asiakasohjauksessa työskentelevät
  • Luoda moniammatillisen arvioinnin käytännöt
  • Kehittää omatyöntekijä-mallia

Ohjausta ja neuvontaa arjen tueksi

Keskitetystä hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluista asiakas saa ohjausta ja neuvonta, yhdellä yhteydenotolla. Yhteydenottaminen ammattilaiseen helpottuu ja laajenee, kun digitaaliset mahdollisuudet lisääntyvät muun muassa chat- ja etäyhteyskanavien kautta.

Tulevaisuudessa asiakkaan palveluntarve arvioidaan yhdenmukaisesti RAI-arviointi- ja seurantajärjestelmää hyödyntäen, asiakasta ja läheisiä kuunnellen. Jatkossa koko hyvinvointialueella asiakkaat saavat kotiin annettavia palveluita yhdenvertaisesti myönnettynä. Toisinaan asiakas tarvitsee enemmän ohjausta tarpeen mukaisten palveluiden löytämiseen tai tukea muuttuneessa elämän tilanteessa. Tällöin hänelle nimetään omatyöntekijä, joka tuntee tilanteen ja ohjaa tarpeen mukaisiin palveluihin. Tämä helpottaa asiakasta sekä omaista, kun tietää kehen olla jatkossa yhteydessä ja asiointi on mutkatonta.

Yli 75-vuotiaiden määrä Keski-Suomessa kasvaa

Ikärakenteen muutoksen vuoksi ikääntyneiden omahoidon tukemiseen, toimintakyvyn alenemisen ennaltaehkäisyyn ja kotona asumisen vahvistamiseen on saatava uusia ja luovia ratkaisuja.

Keski-Suomessa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 16 444 henkilöllä vuoteen 2040. Muistisairaudesta kärsi 6 613 henkilöä vuonna 2021. Määrän odotetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä 10 340 henkilöön. Muistisairaudet johtavat usein jo varhaisessa vaiheessa palvelutarpeeseen, joten asiakasryhmän osalta haetaan asiakkaiden ja omaisten kanssa heidän tarpeensa huomioivaa toimivaa palvelupolkua Keski-Suomen hyvinvointialueelle.